Minä äitinä

Vaikka mulla ei oo lapsia, en siis oo äiti, mutta silti mää näen ihteni äitinä kymmenen vuojen pääsä ja pystyn kuvittelemaan tilanteen mainiosti. Pystyn myös aikapitkälle näkemään minkälainen äiti tuun olemaan, mikäli mulle joskus kyseinen titteli päälleni suodaan.

Mää tuun olemaan äitinä erittäin ymmärtäväinen ja empaattinen. Tuun haluamaan lapsilleni kaikkea parasta ja hyvää, niinkö varmasti kaikki vanhemmat. Haluan että lapset tietää, kerto ne mitä tahansa, niin äiti ymmärtää niitä.

Haluan että mun lapsilla on hyvä olla. Mutta en halua suojella niitä kaikilta elämän kolhuilta, koska niistä lapsi kuitenki parhaiten oppii sen, miten elämäsä eteenpäin selvitään.

Tuun olemaan äiti, joka ottaa lapsensa mukaan niin moneen paikkaan mitä mahollista. Haluan pystyä hallihtemaan kaikkia lapsia, sekä kolmea kauppakassia matkalla autoon Prisman parkkipaikalla.

Tuun olemaan äiti, joka antaa lapsilleen rajat, mutta lipsuu niistä aivan liika usein. Tiiän jo nyt, että karkkipäivät ei tuu mun lapsillani toimivan, koska hellyn liika helposti; "no ota tämän kerran joku pieni karkkirasia, oot ollu niin kiltisti", "no ota karkkia, ei se maailma nyt siihen kaaju". Eikä se onneksi kaajukkaan.

Tietyt rajat tuun kuitenki pitämään, mistä en armoa anna.

Tänään kävin serkun kans äärettömän mielenkiintosta keskustelua lasten vaatteista. Ja siinä asiasa tiiän jo nyt, että tuun olemaan kamala äiti. Toivon sydämmeni pohjasta, että saan poikia, sillon mun ei koskaan tarvi ostaa röyhelöprinsessamekkoja, ei mitään vaaleanpunasta, ei käsilaukkuja tai mitään "ylimääräsiä hiluja".

Tuun pukemaan lapseni hyvin yksinkertasiin ja siisteihin vaatteihin. Tietenkään en aijo lasta tällätä hoitoon farkkuihin, nahkatakkiin ja ylihienoon paitaan puettuna. En, mutta käytännöllinen, rento ja arkinen asu voi myös olla siisti. Housun ja paijan pitää sopia keskenään yhteen. Värimaailman tulee sopia yhteen, en pue lastani vihreään kukkateepaitaan ja violetteihin autohousuihin ja sinisiin nallesukkiin. En välttämättä siks etteikö vihreä, violetti ja sininen vois toisinaan sopis yhteen, vaan siks, että kukkia, autoja ja nalleja ei ängetä samaan asuun yhtäaikaa.

Jos saan tyttölapsia, yritän viimeseen asti välttää kaikenmaailman röyhelöitä ja prinsessoja vaatteisa. Sillonko lapsi on ihan vauva, on mulla täys oikeus päättää mitä puen lapselleni päälle. Suurena toiveena siis on, että lapseni oppii pitämään yksinkertasia vaatteita, sensijaan että se alkais haluamaan röyhelömekkoja. Jos en pue lapselleni vauvasta asti röyhelömekkoja, nii eikai se koskaan opi ees haluamaan semmosia itellensä? toivottavasti..

Suurimman osan lasteni vaatteista tuun ostamaan uutena. Toki jos mulla on usiampia lapsia, niin niillä voi keskenään kierrättää vaatteita jos ne on pysyny hyvänä, käyttökelposina ja siisteinä. Mutta voin sanua heti suoraan kaikille, että mun lapsille ei kannata alkaa säästämään omien lastenne vanhoja vaatteita, koska en niitä kuitenkaan pue lapseni päälle :D en sillä, etteikö vaatteet ois käyttökelposia ja hyviä, vaan sillä, että mitä todennäkösemmin ne ei sovi tämän kamalan äitin makuun joka ei lapselleen mitä tahansa ryysyjä niskaansa heitä.

Ymmärrän periaatteen sille, että vaatteita kierrätetään talosta taloon. Se on taloudellista, eikä vaatteet mee hukkaan jääjesään omille lapsille pieniksi. Mutta mää haluan lapsilleni omat vaatteet. Haluan että ne vaatteet on alusta asti ollu meillä, ne on pesty oman hajusella pesuaineella alusta asti, niihin on tullu talon haju ja yksinkertasesti vain se, että ne on omia.

Serkku teki tänään terävän pointin nauraesaan kuoliaaksi mun suunitelmista pukea lapseni, että miten ratkasen tilanteen jos lapsi tahtoo ite pukia vaatteet päällensä. Ratkasen sen sillä, etten osta lapsen vaatekaappiin mitään järkyttäviä rytkyjä, ostan sinne vain hienoja vaatteita, jollon lapsen ite valihtemat vaatteet ei mun logiikalla voi olla kovin kamalia..?

Toki lapsi on lapsi, ja sen tulee saaja näyttääkkin lapselta. Eikä mulla oo tarkotus pukia lastani "aikuisen vaatteisiin", lapsesta pitää näkyä että se on lapsi ja sen annetaan olla lapsi, mutta ei se sulje pois sitä, että vaatteet on siistit ja värimaailmat sopii yhteen.

En tuu pukemaan lapsiani kalliisiin merkkivaatteisiin, koska lastenvaatteet ymmärrykseni mukaan kuluu melko äkkiä lapsen touhuisa, enkä aio käyttää omaisuuttani siihen, että mun lapsi kulkee kaupasa satasen kengät jalasa tai viienkympin housut jalasa.. mutta jos ostan vaatteita, ostan siistejä ja nättejä. Jotka muuten mitä todennäkösemmin on kaikkien muitten mielestä iha hirviän rumia ja kamalan tylsiä lastenvaatteita.

Oon sanonu äitille jo monta vuotta sitte, että jos mulla joskus on lapsia, niin yli-innostunu mummu ei saa ikimaailmasa ostaa minkäänlaisia mekkoja tai paitoja misä on röyhelöä tai pitsiä tai jotain ylimäärästä hömppää, oli kuin nätti tahansa, mutta todennäkösesti se ei mun mielestä oo nätti ja näin höpsähtäneen mummun ostos menee ihan hukkaan ko pikkutarkka äiti ei lapsellensa päälleen rumaa vaatetta pue.

Lelut annan lapsen ite päättää. Toki lapseni ei tuu saamaan kaikkia leluja heti samalta istumalta ku niitä tahtois, mutta pääasiasa tuun ostamaan lapselle leluja mitä se ite haluaa. Ja toivon niin paljon ettei se halua prinssessoja tai barbeja...kaikki muut käy! Mutta jos se niitä tahtoo, kai tämänki äitin on josain vaiheesa vain annettava periksi ja ostettava lapselle prinsessoja, mutta se ostopäätös ei tuu olemaan mulle, prinsessavihaajalle helppo!

Mää annan lapsen leikkiä. Lapsen leikkiminen saa näkyä talosta, mutta näyn pitää silti olla hallittu. Lasten leikkihuone saa olla niin räjähtäny ku ikinä vain lapset sen tahtoo räjähtäneen näköseksi tehä, oven voi aina vetää kiinni jollon se ei häiri tämän pikkutarkkaäitin silmää. Olohuoneeseenki saa periaatteesa tuoja leluja, mutta hillitysti.


Lasten piirrustuksilla ja askarteluilla tuun luultavasti sisustamaan lastenhuoneen seinät ja katot. Muualle taloon tuon niitä harvakseltaan, ja jos tuon esimerkiksi piirrustuksia leikkihuoneen ulkopuolelle, en tosiaankaan lätkäse sitä sinitarralla ensimmäiselle vastaantulevalle seinälle jököttämään. Haluan kaikille lapsille oman taulunkehyksen, minkä sisään vaihetaan aina aika-ajoin uus piirrustus. Taulunkehykset komistaa yhesä ryppääsä olohuoneen seinällä, jollon ne huomataan, mutta ne ei vie liikaa huomiota olohuoneen muusta sisustuksesta.


Jokaisen lapsen sängyn yläpuolelle haluan myös Suojelusenkelitaulun, se on ollu mulla itelläki aina sängyn yläpuolella ja sen "perinteen" haluan omille lapsillenikin säilyttää.

Kuitenki lapsi on aina lapsi. Se on aina yhtä ihana, oli vaatetus minkälainen tahansa ja vanhemmat on kaikki yhtä hyviä vaikka koko talo ois tapetoitu lasten piirrustuksilla ja leluja on joka nurkka täynnä. Ja ottakaa tosiaanki huomioon se, että täsä on vain mun mielipie, tästä uupuu lapsen oma mielipie, sekä myös lapsen isän mielipie. Ja seki on syytä ottaa huomioon, että hetki ennenkö minusta tulee äiti, on vielä todella pitkä hetki ja sinä aikana mun mieli ehtii muuttumaan vielä monesti. Eikä sitä hetkiä välttämättä koskaan edes tuu, kuka tietää. Toivon myös, että osasitte lukia tämän pilke silmäkulmasa, vain minut tuntevat ihimiset voi ymmärtää mitä tällä todella tarkotin :D

Hauskaa ja mielipiderikasta päivänjatkoa!