Puolenvuoden kuvakooste

Viimesen puolen vuojen ajan tää blogi on ollu todella tyhjä ja autio. Tietokone on ollu muuttolaatikon pohjalla vuodenvaihteesta asti, eikä oikein mitään ylimäärästä oo inspiroinu tehä. Sensijaan puhelin kun kulkee aina mukana, niin kuvia on tullu räpsittyä myös tämän blogin puolella hiljasen puolen vuojen aikana, ja paljon on ehtiny tapahtuunkin. Täsä enemmän ja vähemmän parhaita paloja siis menneestä puolesta vuojesta!

..kaikki lähti oikeastaan joulusta, Siihen panostettiin, siitä nautittiin, etenkin kun tiesi sen jälkeen odottavan pitkän ja tuskasen pahvilaatikkorumban.

..ja koska koko talo oli katosta lattiaan saatava pahvilaatikkoihin, tuli vastaan asioita joita et ollu edes muistanu, mutta jotka nähtyäs muistit paljon.

..ja kun pahvilaatikot oli pakattu, talo tyhjennetty, oli aika sanoa heipat lapsuudenkodille. Yllä oleva kuva on otettu viimesenä iltana, iltana jollon istuin oman kamarin lattialla, koko yläkerta oli tyhjä, ei yhtään ainutta irtoesinettä. Istuin kamarin lattialla, paikasa misä istuin joka päivä. Katoin ikkunasta viimesen kerran talvisen pimeään mehtään, aukasin ikkunan ja haistoin viimestä kertaa kamarin ikkunasta tulevaa ilmaa. Pyörein kamaria ympäri, mietin mitä kaikkea niitten seinien sisällä on pieni ihminen ehtiny ajatella. Sillä hetkellä en oikein osannu aatella enään mitään. Toivoin kaiken olevan unta, että heräisin vielä joskus, siitä samasta sängystä, samasta huoneesta ja samasta kodista, että kaikki olis niinkö ennenkin. Mutta samalla tiesin sen olevan turhaa toiveajattelua.

..ja koska koko talo muutti pieneen väliaikaseen rivitalonpätkään, ei tätä ihanaa karvaturria sinne voitu ottaa, joten kotihan tälle piti löytää. Koti löyty, ja pienisuuri ihana karvapalloni lähti maailmalle<3

..tästä otuksesta sensijaan en luopunut, ja pienen alkukankeuden jälkeen tämäkin karvakamu tottu uuteen ympäristöön ja siitä kuoriutu todellinen naapurien vahtaaja, raukka kun koskaan nähnykkään naapureita.

..sitten tuli se kauon odotettu iltapäivä, kun maailmaan syntyi yksi ihme lisää, ja minusta tuli täti <3 

..vietettiin vuosipäivää romanttisesti ranskiksilla

..juhlittiin myös allekirjoittaneen aikuistumista

..syötiin kesän (kevään) ensimmäiä tötteröitä

..rempattiin

..käytiin iltalenkillä tutuisa maisemisa niinkö ennenvanhaan, vain Vimpa puuttu vierestä läähättämästä

..tehtiin koko suvun kokonen (ja näkönen) matka Vaarin taistelualueille Pohjois-Karjalaan

..rempattiin vähän lisää (ja syötiin eväitä)

..vietettiin juhannusta asiaan kuuluvalla Suomen Juhannus -pukeutumisella. Villapaita ja nahkatakki.

..sitten siivottiin ja valmistauduttiin operaatio muuttoon osa 2.

..sitten muutettiin! Ja kaikki paikat ja tavarat oli (on edelleen) taas vinksin vonksin, kuten kuvakin.

..ja tänään syötiin mun kuolettavan tylsän aamuvuoron jälkeen hamppareita! 

Kun kaikki on kesken

Mitä kuuluu elämä? Kaivoin tietokoneen esiin viien kuukauen jälkeen pyykkikorista. Avasin koneen ja tutkein lähellä olevien nettiyhteyksien perusteella, minkänimisiä naapureita meillä on. Sain selville että ainakin joku Hannu, mutta se ei ihan älyttömästi mua valaissu. Ja kyllä, mulla on nykyään myös naapureita, joista oon nähny kolme. Ennen kotona oli hyvä että koko tiellä asu niin monta ihmistä. Miltä tuntuu muuttaa keskeltä ei mitään, paikasta josa näet omasta sängytä karhun, paikkaan josa näet omasta sängystä seittemän naapurin ikkunan, lukuisan määrän autoja ja rakennuksia. Voin sanoa että se tuntuu oudolta.

Maalla käyt hakemasa neljän kilometrin päästä kummitätiltä kananmunia viiesä minutisa, kaupungisa kun haet neljän kilometrin päästä ikkunanaukasijan lainaan, niin aikaa menee liikennevalojen, liikenneympyröiden, suojateitä ylittävien mummujen, tietöiden ja monen muun matkaa mutkistavan elementin takia likemmäs puolituntia. Kyllä, kaupungisa asuminen on vaivanloista. Roskapussin viemiseen tarvit kamalan avainnipun että pääset kaikkien tarvittavien lukkojen taka, ja ennen sitä pitää viettää puolituntia netisä selvittääkseen roskien lajittelua. Pyörällä liikkumiseen tarvit taas avainnipun, joka on helppo vaiva siihen nähen kun yrität osata ajaa ensimmäistä kertaa kaupungisa pyörällä. Kun oot koko ikäs pyöräilly sorateitä misä ei autoja tuu vastaan, niin miten voi edes kuvitella että pitäis osata pyöräillä kaupungisa autojen, käveliöiden, moottoripyörien ja liikkeistä pyörätielle säntäävien ihmisten seasa osaten käyttää suojateitä ja alikulkutunneleita, puhumattakaan liikennevaloista.

On täsä silti puolensa, jätskikioski on 200 metrin pääsä, samoin kauppa. Junalle on ehkä 400 metriä. Lähin hampparipaikka näkyy parvekkeen ikkunasta, ja jos ennen veen kiehumista on saanu oottaa viis minuttia, nykyään et ehi kaataa edes makaroneja mittaan kun vesi kiehuu jo. Plussana se, että valihtin itelleni hetkeäkään empimättä huoneen misä jokainen seinä on suora, ei ulokkeita eikä syvennyksiä, ei vinoa kattoa eikä hyllyjä.

Taulut lojuu lattialla, ja huone on aution tyhjä, iltavuoro kolkuttaa ja ruokaakin pitäs tälle päivälle tehä. Ennen töihin menoa pitäs varmaan tehä ulkoiselle hapituksellekkin jotain, mutta sitä ennen voisin ottaa vielä pienet nokoset. Mukavaa viikkoa kaikille!