Tjenare!

Istun sängyllä, eilen vaihettujen puhtaitten lakanoitten seasa. Ikkuna on auki ja ulkoa kuuluu jotain huminaa. Kello on 11:31. Alakerrasta kuuluu puhetta. Nokkani haistaa vieresä olevan paijan tuoksun. Silmät kääntyy kahtomaan valokuvaa joka on yöpöyällä. Selasin kännykkää ja yhtäkkiä vain tuntu että nyt haluan kirjottaa.

Ei mulla oikiasti mitään asiaa oo. Enkä tiiä osaanko enään edes kirjottaa blogia. Enkä tiiä lukeeko kukaan enään mun blogia, onko kaikki kajonnu puolen vuojen tauon jälkeen? En tiiä, muutta kokeilen. Kirjotan silti, vain siksi että tekee mieli kirjottaa.

Kahton kamarini seinää mihin eilen siivotesani suunittelin tekeväni valokuvaseinän. Inttileskenä on aikaa siivota, sisustaa ja ideoija. Energisemmän puolisko ollesa armeijan harmaisa kertaamasa, pitää todellakin kehitellä ohjelmaa, ajanvietettä ja tekemistä että saa ajan kulumaan.

Työharjottelua on takana neljä viikkoa, huomena alkaa viimenen viikko. Perjantaina saan armypoikani takasi. Perjantaina on myös viimenen työpäivä ja sitte alkaa kahen viikon syysloma. Aiettä! Mukavaa syksyä kaikille, mää muuten tänäaamuna kuuntelin jo joululauluja..

Neljä pientä ankkaa lähti leikkimään..

Lähettiin käymään energisemmän puoliskoni kans eilen iltakyläsä kaverilla ja astetta liian vahvaksi keitetystä kahvista tuli kahavinjuojille energiapiikki joka päätettiin hyöjyntää meren rannalla auringonlaskua ihaillen. Sunnuntai-ilta, kolme erittäin korvaamatonta ihmistä, auringonlasku, melkein tyyni meri, hiljasuus ja tyhjät hiekkarannat. Ja naurua, paljon naurua. Myös kastuneita kenkiä, kiitos nopiasti nousevan veen.

Mitä ihminen ilman ystäviä tekis? Ei yhtään mitään! Ja yllä olevan kuvan hulluuet saa helposti aikaan pelkällä kahvilla ja valihtemalla ajankohan niin että kaikkia alkaa hiljalleen väsyttämään, sillon saa naurun aikaan mistä vain. Voin taata, ja voin suositella lämpimästi.

Ei tuola merellä nyt varsinaisesti mikään lämmin ollu, mutta hyvä mieli riittää yhtä pitkälle ku erittäin huonot ideatkin :D ja aamulla yhen sankarin piti herätä reilun neljän tunnin unien jälkeen töihin, mutta se en onneksi ollu minä. Mää oon kesälomalla, ja muutaman tunnin päästä lähen kirjaimellisesti lomalle, tosin en tiiä tuleeko siitä lomasta enemmän kesäloma vai talviloma.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Viikon 22. viimenen arkipäivä

Täälä hän jälleen on, kesä ja kärpäset. Vaikka mulla on jo viikon ollu loma, eikä ilmat kovin kesäset oo, niin totuus on että tänään alkaa kesä. Tänään on se aina yhtä virallinen toikkarinjakopäivä vaikka oman toikkarini sain jo viikolla postisa. Tänään loppuu koulut ja alkaa kesä. Tänään päättyy rytmit ja aikataulut, tänään on juhlapäivä.

Mää oon ollu jo viime perjantaista asti lomalla, mutta valitettavasti täytyy sanua rytmin olevan todellaki mitä on, kun elää duraselpupun kans joka herää aamulla kuuelta on turha toivo kuvitella ees salaa mielesä saavansa nukkua kahteen asti..

Bongasin Puron varresta mulle nakatun kesälistahaasteen ja mietin pitkään, mitä ihmettä kirjottasin kyseiseen listaan. Tavallaan tiiän kesästä tulevan samantyylisen ku aiemmistaki, mutta samalla tiiän siitä tulevan täysin erilaisen. Enkä tiiä mitä erikoisia toiveita kesälle listaisin, extemporesunnuntaiajelut ois kivaa piristystä ja samoin valvominen siihen asti että iskä nousee aamulla töihin. Eli samanlaista, mutta erilaista kuin ennenki. Nähtäväksi jää, mitä kesä tuo tullesaan.

Onnea valmistuneille ja koulunsa päättäneille ja hyvää kesää kaikille! (:

Äitienpäivä

Tänään on monella tapaa erikoinen päivä. Tänään on päivä, jollon melkein kolmen kuukauen blogihiljasuus päättyy. Tänään on päivä, jollon sain moneen viikkoon (kuukauteen) nukkua aamulla niin pitkään ku unta riitti. Tänään on päivä, jollon mun nenä on tukosa, kurkku kipiä ja posket täynnä räkää, kiitos alkavan siitepölykauen. Ja ennenkaikkea tänään on päivä, jollon juhlitaan äitejä, niitä, ketä ilman maailmasa ei muitakaan ihmisiä ois <3

Oon saanu hyvin monelta kommenttia viime kuukausina siitä, ettei blogi päivity. Koneen avaaminen ja kirjottaminen on tuntunu vain ihan turhalta, ajanhukalta, tyhjänpäiväseltä ja kaikelta muulta ku tarpeelliselta. Ja voin taata, että tähän mulla on teille erittäin hyvä selitys:

Tässä hän on, puuttuva toinen puoliskani joka tupsahti hetkesä rinnalleni. Se, joka puhuu munki puolesta, se joka tekee asiat ennenkö ehin ite ees aatella toteuttamista. Se joka laittaa kinkun ja juuston leivälle väärinpäin. Se, joka on erilainen ku minä, mutta silti ihan yhtä pöljä ja kuitenki ihan samanlainen ku minä. Ja se joka on viimekuukausina herättäny minut joka sunnuntaiaamu ennen kukonlaulua...

Oon sanonu varmaan kolmen edellisen postauksen lopusa että ryhdistäydyn blogin kans, mutta joka kerta postausväli on vain pitentyny. Tälläkertaa yritän oikiasti ryhdistäytyä, kaks viikkoa on kesälomaanki aikaa ja sitte mulla on aikaa postata. Tai ainaki teoriasa pitäs olla, käytännöstä en tiiä.. mutta nyt meen jokatapauksesa ryhdistäytymään, ja syömään äitienpäiväkakkua josta ei tullu semmosta, mitä oisin halunnu mutta moni kakku päältä kaunis.

Huippua äitienpäivää kaikille!

Onko tää totta? -kiitän!

Jos mää joskus oon salaa toivonu tulevani kuumeeseen että saisin vain maata sängysä ja nukkua, on mun käsitykseni tälläviikolla selvästi muuttunu kuumeesa olemisesta. Tai sitte en oo vain yksinkertasesti ollu aikoihin kunnolla kuumeesa ku oon kuvitellu kuumeen olevan vain ihanaa nukkumista tunnista toiseen. Tai sitte aika vain kuultaa muistot..

Keskiviikkoa vastainen yö oli karsein pitkään aikaan. En oo edes tienny että niinki huomaamattomat ruumiin osat ku posket, voi olla ihmislapsella niin karsian kipiät, että sama miten päin oot niin nukkumaan et pysty. Tai jos pystyt niin ehkä tunnin ja sitte oot vähintään saman ajan taas hereillä.

Posket oli ja meni mutta kuume huiteli lähellä 39, pää oli töhö ku mikä, silmät oli niin sairaat ku vain voi olla, ruoka ei maistunu ja maha oli tyhjä, väsytti mutta silti ei ollu yhtään niin sanottua että uni tulee.

Eilen MM-sprinttejä kahtoesa uskoin kuumemittarin olevan toiminnasa ku enään se ei näyttäny sitä samaa 38.6 lukemaa minkä kohalla se oli koko päivän aina alkanu piippaamaan. Kerran taijettiin tosin päästä jopa 38.7.. nii ja lääkkeitähän tämä tyttö ei syö.

Ja voitteko kuvitella sitä fiilistä ku heräät aamulla (ennen puoltapäivää on kovasti vielä aamua!), ja tunnet olos epätodellisen terveeksi, tunnet että ei oo kuumetta, pää ei oo töhö ja elämä tuntuu olevan taas mallillaan ja jaksat aatella jopa jotain järkevämpääkin ku sitä, näkeekö sokeat unia.

Mutta edelleen oon sitä mieltä että kestän siltikin mielummin tätä vaikka kokonaiset seittemän päivää viikosa, mitä päivän oksennustauisa. Ehkä hullua, mutta silti. Eiköhän se tästä. Sain Instagramin kuume laskee -kuvaan kommentin että lauantaina lähetään sitte paistamaan makkaraa että ois viisainta olla kunnosa sillon, joten ilmeisesti käskyä on toteltava. Parhaani ainaki yritän!

Pitkä aamu

Lomalla ollesa mietin monesti, miksei maanantait vois olla myös arkena yhtä mainioita päiviä. Mun aamu alko tänään kuuen jälkeen. Uskokaa tai älkää, mutta mulle nakitettiin Vimpan aamulenkitys sillä verukkeella että oon lomalla ja saan mennä sen jälkeen takasin nukkumaan..

Olin nukkunu neljä tuntia ennenkö äiti herätti minut lenkille possupojan kans joka haukku jo täysin malttamattomana kuuelta häkisä energiaa pursuten. Puin hupparin päälle ja collarit jalkaan ja mietein, etten ikinä tuu aikuisena hommaamaan koiraa jos mun pitää aina hoitaa aamulenkit. Mutta kaippa se piristi, vielä enemmän piristi aamusuihku lenkin jälkeen ja kaikkein eniten piristi ajatus siitä että sain vetää yöpaijan takasin päälle ja kömpiä takasin nukkuun, samaan aikaan ku äiti lähti töihin.

Avasin silmäni kahentoista aikaan, kävin syömäsä veljen tekemää makaronilaatikkoa (joka on muuten hyvää!), ja menin takasi sänkyyn heräilemään. Se herääminen kestiki sitte melkein viis tuntia. Äiti tuli töistä kotiin, niin päätin että ehkä ois aika nousta ylös. Mikä on parempaa ku vain löhötä sängyllä, kuunnella hiljasuutta, maata lämpimän peiton alla ja asetella tyynyt mukavasti, tuijottaa kattoa ja parantaa maailmaa. Ja tietenki snäppiä kavereille jotka istuu koulusa :) hei sisko!

Hengisä ollaan

Hellurei taas näin viien viikon jälkeen. Melkein viis viikkoa meni ilman postauksia ja samaset viis viikkoa meni onneks nopiaa työharjottelusa ja nyt se on ohi! Mikä vapauden tunne eilen oli ku kolmen jälkeen astelin päiväkojin ovesta ulos, aurinko paisto ja tiesin että nyt tämä on ohi ja mää selvisin siitä. Moni on kyselly fiiliksiäni ja sanotaanko niistä sen verran rehellisesti etten yhtenäkään aamuna en lähteny töihin "jes ihana päästä taas päiväkotiin" -fiiliksellä, joka aamu vain laskin että montako päivää vielä..

Nyt se on ohi, ja tää vapauden tunne on lähes yhtä hieno ku päivänä jollon pääsin ysiltä ja pakollinen koulu oli lusittu. Tunnen saaneeni elämäni taas takasi, enään ei tarvi nukkua kymmenen tunnin yöunia, iltoihin tulee siis huomattavasti enemmän aikaa, ja ah tätä energian määrää!

Tänään kävin testaamasa kestohanget Vimpan kans, sen jälkeen ku äiti oli herättäny minut yheltätoista syömään ja alas mennesä tajusin sen kaiken olleen unta.. menin takasi nukkumaan, nukuin kissan kehräystä kuunnellen pari tuntia ja lähin ulos. Ekaa kertaa viien viikon jäläkeen jaksoin raahata ihteni vapaaehtosesti ulos. Aurinko, luonto ja koira. Parasta! Illalla saan nähä vielä mahtavia ystäviä ja seuraavat kolme viikkoa on koulusta vapaata! Elämäni hymyilee, toivottavasti sunki :)

Haluan jo koulunpenkille

En ois ikinä uskonu sanovani tätä, mutta kerta se on ensimmäinenki. Mää haluan takasi koulunpenkille, haluan päästä vain istumaan hiljaa penkkiin ja kuuntelemaan mitä opettaja tälläkertaa yrittää oppilaitten päähän istuttaa.


Työharjottelua on takana neljä päivää ja jos mää jostain asiasta oon varma, niin siitä että mää en tuu olemaan lastenhoitaja ammatiltani päivääkään. Vaikka kyseisen ammattinimikkeen koulusta saanki, en aio kyseisesä työsä vakituiseen olla hetkiäkään, enkä välttämättä edes lyhyempiä pätkiä. Päiväkojin työntekiää minusta ei tuu. Yhtä, kahta, kolmea tai neljääki lasta on vielä ihan hallittavisa hoitaa muutamia päiviä tai viikkojaki sillon tällön, mutta päiväkojin yli kahenkymmenen lapsen lapsiryhmät ei houkuttele mua tekemään sitä työtä eläkeikään asti joka arkipäivä kaheksaa tuntia.

Mää oon ihminen joka aattelee paljo, analysoin kaiken välillä ehkä liianki pitkälle ja tarvin ajatteluun keskittymistä ja hiljasuutta. Jos en saa olosuhteita misä pystyn analysoimaan ja aatteleen, en pysty tekemään sitä ja ennemmin tai myöhemmin se kostaantuu kaiken maailman inhotuksen ahistuksena, pahana olona ja sillä ettei mikään vain suju niinkö haluais. Tähän päälle ku lisätään vielä väsy, niin voin luvata etten oo parhaimmillani sillon.


Mää myönnän että mua ahistaa, haluan jo takasin koulunpenkille misä saan vain olla, istua ja kuunnella. Vaikka koulullaki on ääntä, ei se oo samanlaista hälinää mitä päiväkojisa yli kahenkymmenen lapsen seasa kulkiesa. Kaiken tämän kukkuraksi, joku ehkä muistaa mun olevan maailman hysteerisin oksennuspelkääjä, ja mahatautiaikana on oikeen mukava olla pienten lasten seasa ja miettiä jokaista nielasua että meneekö tämä alas vai tuleeko se takasin ylös. En nauti.
























Vielä ois neljä viikkoa harjottelua, sitte mulla on kolmen viikon hiihtoloma, voitteko kuvitella! Ja voin luvata että niistä kolmesta viikosta tuun nauttimaan enemmän ku koskaan aikasemmin. Sen jälkeen saan vain istua loppukevään koulunpenkillä ja kuunnella, sitte onki kesäloma. Eli ku selviän seuraavasta neljästä viikosta, voin melkein huutaa jo lomahuuon merkiksi että oon melkeimpä jo kesälomalla. Miten heleppua, miten ihanaa ja miten mahtavaa!


Huomisesta ku seleviän, ois ensimmäinen harjotteluviikko takana ja viikonlopuksi pääsen taas hullun nuorisolauman keskelle leireilemään, näkemään maailman parhaita ystäviä, pitämään hauskaa ja valvomaan vähä lisää tähän väsyn päälle. Vaikka mua väsyttää jo valmiiksi, vaihtoehtona ei oo että jättäsin leirin väliin ja nukkuisin kotona. Leirillä jaksaa aina valvoa, tästä nuorisolaumasta saa aina energiaa ja toivottavasti sitä energiaa riittää seuraavalle neljälle viikolle!

Kävin kuulemma Amerikasa

Hämäävä otsikko, myönnän. Lause tuli tänäaamuna puoli seittemän jälkeen humoristisesti iskän suusta. "Säähän oot niinkö Amerikasta tullu ku aamu tuli melkein kymmenen tuntia aikasemmin ku eilen".

Kyllä, luit oikein. Aamu tuli mulle tänään melkein kymmenen tuntia aikasemmin mitä eilen. Eilen heräsin nimittäin puoli neljä päivällä (: ja illalla menin nukkumaan yhentoista kieppeillä, heräsin kahelta ja olin viiteen asti hereillä. Onnea on omistaa hulluja ystäviä jotka on ennen kolmia maanantaina aamuyöllä hereillä. Lomalla asia oli toisinpäin ja sais sisteriltä hienoimman kohteliaisuuen ikinä: "se on hyvä ku ei oo mitään väliä mihin aikaan yöllä herää nii sää oot aina hereillä jos laittaa viestin". Oon äärettömän ylpiä tästä saamastani kunniasta!

Mää näen teijän pöyristyneet silmät sielä ruutujen toisella puolen, mutta eihän loma oo mikään loma jos pitää herätä aamulla ennen kukonlaulua. Mulle nimittäin se kukonlaulun aikaan herääminen on lomalla sitä, että piti tosisaan miettiä yks päivä oonko heränny niin että oon viieltä valmis menemään jo seuraavaan paikkaan.

On sitä tälläki joululomalla tultu mentyä parhaillaan puoli kuus nukkumaan, ja tulipa nähtyä seki päivä ku menin nukkumaan samaan aikaan ku iskä kömpi ylös ja lähti töihin, samaisena päivänä heräsin ku iskä tuli töistä.. rytmejä mahtuu yhteen taloon siis monia!

Mutta loma on ainutlaatusta aikaa ja siitä pitää nauttia. Mää nautin siitä niin, että saan olla aivan täysin yksin yöllä, hiljaa, kaikki nukkuu ja saan vain maata pötköttää sängyllä ja aatella syntyjä syviä eikä kukaan tuu keskeyttämään mun ajatuksiani. Kukaan ei käske tehä mitään, mistään ei kuulu ääniä ja saat maata vaikka Peppi Pitkätossuna jalat tyynyllä ja parantaa yksinään maailmaa yön pimeinä tunteina. Se jos joku on elämää parhaimmillaan! Ainut mikä mua häirii on aamupostinkantaja joka käy kääntyyn neljän jälkeen meijän postilaatikolla, joten kovin suuria häiriöitä yöllä ei oo.

Tänään oon nukkunu aikaeroväsymystäni päikkäreillä pois, mutta äiti herätti.. on se kumma ku ei lapsen anneta nukkua sillonko nukuttaa! Mutta eiköhän se rytmi tästä käänny, joten hyvää viikkoa kaikille.

Hyvää uutta vuotta!

Vuosi on vaihtunut, vanha vuosi on menny ja uus on tullu tilalle. Seuraava haaste on oppia kirjottamaan vuosiluvun viimesimmäksi numeroksi seiska, mikä tulee oleen vaikia muistettava seuraavat kaks kuukautta. Vuosi on pitkä, mutta samalla lyhyt. Siihen mahtuu, ja on mahtunu paljo, iloa, surua, pettymyksiä, ahistusta, itkua ja naurua mutta päällimmäisenä oon menneestä vuojesta erittäin kiitollinen.

Mää vaihoin vuoteni hullun, mutta niin parhaan nuorisolauman keskellä uuenvuojen leirillä. Sisaruspiiri valtakunnallisen kellon mukaan heti 00.00.00 ja siihen perään halirinki. Mikä vois oikiasti olla mainiompi tapa päättää vanha ja alottaa uus vuosi? Vaikka unet jäi uutena vuotena kahteen tuntiin, en vaihtais viikonlopusta mitään pois! Joukosa oli myös niitä, jotka ei nukkunu minuttiakaan uuenvuojenyönä, joten siihen verrattuna kaks tuntia on kuulkaa pitkä aika! Ja siihen päälle, leirin loputtua nukuin illasta päikkärit, heräsin yöllä päikkäreiltäni puoli kaks pirtiänä ku peipponen (: voitte ehkä päätellä että mun unirytmi on siis ihanteellinen loma-ajalle! 

Vielä tää viikko on lomaa, ja sitte on viikko koulua ja sitte alkaaki kuuen viikon työharjottelu päiväkojisa. Hui.. mutta sitä ei mietitä vielä, nyt pietään unirytmi niin vinksallaan ku mahollista ja nukutaan ja nautitaan elämästä iliman aikatauluja tai tehtävälistoja!