tiistai 3. heinäkuuta 2018

Kun kaikki on kesken

Mitä kuuluu elämä? Kaivoin tietokoneen esiin viien kuukauen jälkeen pyykkikorista. Avasin koneen ja tutkein lähellä olevien nettiyhteyksien perusteella, minkänimisiä naapureita meillä on. Sain selville että ainakin joku Hannu, mutta se ei ihan älyttömästi mua valaissu. Ja kyllä, mulla on nykyään myös naapureita, joista oon nähny kolme. Ennen kotona oli hyvä että koko tiellä asu niin monta ihmistä. Miltä tuntuu muuttaa keskeltä ei mitään, paikasta josa näet omasta sängytä karhun, paikkaan josa näet omasta sängystä seittemän naapurin ikkunan, lukuisan määrän autoja ja rakennuksia. Voin sanoa että se tuntuu oudolta.



Maalla käyt hakemasa neljän kilometrin päästä kummitätiltä kananmunia viiesä minutisa, kaupungisa kun haet neljän kilometrin päästä ikkunanaukasijan lainaan, niin aikaa menee liikennevalojen, liikenneympyröiden, suojateitä ylittävien mummujen, tietöiden ja monen muun matkaa mutkistavan elementin takia likemmäs puolituntia. Kyllä, kaupungisa asuminen on vaivanloista. Roskapussin viemiseen tarvit kamalan avainnipun että pääset kaikkien tarvittavien lukkojen taka, ja ennen sitä pitää viettää puolituntia netisä selvittääkseen roskien lajittelua. Pyörällä liikkumiseen tarvit taas avainnipun, joka on helppo vaiva siihen nähen kun yrität osata ajaa ensimmäistä kertaa kaupungisa pyörällä. Kun oot koko ikäs pyöräilly sorateitä misä ei autoja tuu vastaan, niin miten voi edes kuvitella että pitäis osata pyöräillä kaupungisa autojen, käveliöiden, moottoripyörien ja liikkeistä pyörätielle säntäävien ihmisten seasa osaten käyttää suojateitä ja alikulkutunneleita, puhumattakaan liikennevaloista.

On täsä silti puolensa, jätskikioski on 200 metrin pääsä, samoin kauppa. Junalle on ehkä 400 metriä. Lähin hampparipaikka näkyy parvekkeen ikkunasta, ja jos ennen veen kiehumista on saanu oottaa viis minuttia, nykyään et ehi kaataa edes makaroneja mittaan kun vesi kiehuu jo. Plussana se, että valihtin itelleni hetkeäkään empimättä huoneen misä jokainen seinä on suora, ei ulokkeita eikä syvennyksiä, ei vinoa kattoa eikä hyllyjä.


Taulut lojuu lattialla, ja huone on aution tyhjä, iltavuoro kolkuttaa ja ruokaakin pitäs tälle päivälle tehä. Ennen töihin menoa pitäs varmaan tehä ulkoiselle hapituksellekkin jotain, mutta sitä ennen voisin ottaa vielä pienet nokoset. Mukavaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Onnea vaan uuteen kotiin.Eri asumismuodoilla on omat hyvät ja huonot puolensa.Olit osannut kuvailla niitä mielenkiintoisesti.Kyllä sitä ihminen sopeutuu kaikkeen uuteen pikkuhiljaa.Aikaahan siihen voi mennä.mutta päivä kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä sitä ihiminen sopeutuu kun on pakko, ja ainakin työmatka lyheni puolella joten saa nukkua aamulla puolituntia pitempään niin oikiastaan en edes valita yhtään, päinvastoin.

      Poista
  2. Sattuipa somasti kun tulin kamalan pitkän ajan jälkeen kattoon mitä tänne kuuluu ja löysin heti vain päivän ikäsen kirjotuksen �� pitääpä tulla kahtoon minkälaista teillä sielä on, varmasti te totutte ja maalle voi aina muuttaa takasin jos siltä tuntuu ��

    VastaaPoista