Työharjottelua on takana neljä päivää ja jos mää jostain asiasta oon varma, niin siitä että mää en tuu olemaan lastenhoitaja ammatiltani päivääkään. Vaikka kyseisen ammattinimikkeen koulusta saanki, en aio kyseisesä työsä vakituiseen olla hetkiäkään, enkä välttämättä edes lyhyempiä pätkiä. Päiväkojin työntekiää minusta ei tuu. Yhtä, kahta, kolmea tai neljääki lasta on vielä ihan hallittavisa hoitaa muutamia päiviä tai viikkojaki sillon tällön, mutta päiväkojin yli kahenkymmenen lapsen lapsiryhmät ei houkuttele mua tekemään sitä työtä eläkeikään asti joka arkipäivä kaheksaa tuntia.
Mää oon ihminen joka aattelee paljo, analysoin kaiken välillä ehkä liianki pitkälle ja tarvin ajatteluun keskittymistä ja hiljasuutta. Jos en saa olosuhteita misä pystyn analysoimaan ja aatteleen, en pysty tekemään sitä ja ennemmin tai myöhemmin se kostaantuu kaiken maailman inhotuksen ahistuksena, pahana olona ja sillä ettei mikään vain suju niinkö haluais. Tähän päälle ku lisätään vielä väsy, niin voin luvata etten oo parhaimmillani sillon.
Mää myönnän että mua ahistaa, haluan jo takasin koulunpenkille misä saan vain olla, istua ja kuunnella. Vaikka koulullaki on ääntä, ei se oo samanlaista hälinää mitä päiväkojisa yli kahenkymmenen lapsen seasa kulkiesa. Kaiken tämän kukkuraksi, joku ehkä muistaa mun olevan maailman hysteerisin oksennuspelkääjä, ja mahatautiaikana on oikeen mukava olla pienten lasten seasa ja miettiä jokaista nielasua että meneekö tämä alas vai tuleeko se takasin ylös. En nauti.
Vielä ois neljä viikkoa harjottelua, sitte mulla on kolmen viikon hiihtoloma, voitteko kuvitella! Ja voin luvata että niistä kolmesta viikosta tuun nauttimaan enemmän ku koskaan aikasemmin. Sen jälkeen saan vain istua loppukevään koulunpenkillä ja kuunnella, sitte onki kesäloma. Eli ku selviän seuraavasta neljästä viikosta, voin melkein huutaa jo lomahuuon merkiksi että oon melkeimpä jo kesälomalla. Miten heleppua, miten ihanaa ja miten mahtavaa!
Huomisesta ku seleviän, ois ensimmäinen harjotteluviikko takana ja viikonlopuksi pääsen taas hullun nuorisolauman keskelle leireilemään, näkemään maailman parhaita ystäviä, pitämään hauskaa ja valvomaan vähä lisää tähän väsyn päälle. Vaikka mua väsyttää jo valmiiksi, vaihtoehtona ei oo että jättäsin leirin väliin ja nukkuisin kotona. Leirillä jaksaa aina valvoa, tästä nuorisolaumasta saa aina energiaa ja toivottavasti sitä energiaa riittää seuraavalle neljälle viikolle!