Bongasin rajajääkärinsiivet!

Mää oon ihminen, jolle tulee aina aika-ajoin ihan kamala armeijafiilis. Halu päästä armeijaan tai halu edes nähä kurkkusalaattimiehiä. Tosin jälkimmäinen ei helpota mun armeijafiilistäni kyllä yhtään. Mun yks suurimpia unelmieni täyttymyksiä on joskus kokea se tunne, kun saan lähtä armeijan porteista ulos siviileisä tajuten, että mää oon käyny armeijan. Miettikää kuin hienolta se tuntuis! 

Jos puhutaan urheilusta, en koe olevani isänmaallinen. Niitä lajeja on hyvin hyvin vähän, misä toivon Suomen pärjäävän. Mutta jos aatellaan muuten elämää, oon ihan älyttömän isänmaallinen ihminen! Eikä vähiten siksi, että minusta puheet siitä, että armeija pitäs olla kaikille miehille vapaaehtoista on aivan huuhaata. Ei. Ei näin. 

Jos armeija ois kaikille miehille vapaaehtoista, kuka 19 kesänen poika, opiskelunsa just päättäny, menee vapaaehtosesti leikkaamaan tukkansa kaljuksi ja pukemaan kurkkusalaatit päälle ja ryömimään mehtään? Empä usko että kovin moni. Kuka sitte puolustaa tätä isänmaata tosipaikan tullen? Ei liene kenellekkään uus tieto, että viimesimmät sodat misä Suomi on taistellu, on taisteltu todellisella alivoimamiehityksellä vastustajaan nähen. Mistä sitte saajaan maan puolustajia tosipaikan tullen jos kukaan ei oo käyny koko armeijaa nykynuorista? 

Meijän luokalta oon bongannu monta maastokuvioista takkia, mutta silti oon saanu kamalan hämmentäviä katseita ku oon sanonu unelmani olevan työ armeijan kurkkusalaateisa. Minusta vähän ristiriitasta. Toki ristiriitasta on myös se, että minkä ihmeen takia mää opiskelen lastenohjaajaksi jos unelmani on olla armeijasa töisä..?

Olin eilen piitkästä aikaa siskon kans soppailemasa (ja syömäsä subwaysa vain koska subi on paras!), ja sanoin haluavani maastokuvioiset farkut mitä oon halunnu jo monta vuotta. Mutta en halua niitä siksi, että ne on hienot, haluan ne siksi, että mulle ne ois niin paljon muutakin kuin vain hienot kangaslipareet paljaitten jalkojen peittona. 

Samaisella eilisellä soppailureissulla näin viis lomille tullutta kurkkusalaatteihin pukeutunutta nuorukaista. Näistä viiestä yks oli urhea armynainen, loput kaljupäisiä miehiä joista yks kanto kultasen karhunpään koristamaa barettia ja rajajääkärinsiipiä. Arvatkaapa meinasinko tiputtaa pehmikseni maahan ja juosta rajajääkärisotilaan perään vain kysyen, saisinko ottaa kuvan maihareista. Mutta ei, en tehny sitä, äiti on kieltäny mua tekemästä tuota :D 

Armeija on se mihin mää haluaisin niin kovasti vielä joskus, ja toivon sinne joskus pääseväni. Kurkkusalaattiasut on vaatetus, joka saa minut aivan sekasin vain koska armeija on se juttu. Isänmaata pitää kunnioittaa, jokainen omalla tavallaan, mutta sitä, eikä veteraanien uhrausta tämän maan puolesta ei saa koskaan unohtaa!