maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kehä kolmosen sisällä

Matkalaukkukesä jatku ja viikonloppuna suuntana oli kehä kolmonen ja ison maailman meno. Kaikki oli isoa ja suurta ja kaikkia oli paljo. Teitä meni ristiin rastiin, risteyksiä, ramppeja ja liikenneympyriä oli jokapaikasa, samoin tietöitä ja tietöistä varottavia tötsiä. Navigaattori on hyvä keksintö, sillonko se ei sekoa keskellä kaupunkia. Keskusta -tienviittoja oli kaikkialla, mutta kenelläkään ei ollu hajuakaan minkä kaupungin keskustasta millonki puhuttiin.

myönnän, etten ennen tätä reissua tienny Kehä ykkösen olemasaolosa mitään..


Vaikka kaikki oli aivan erilaista mitä täälä männyn juurella asuesa oli ihan älyttömän kummallista se, että yöt oli pimeitä. Hulluinta oli, että keskellä heinäkuun parasta kesää piti Helsingin yösä ajaa pitkät valot päällä? Suomi on nähtävästi oikiasti aika pitkä maa.




Viien tunnin yöunien jälkeen saatiin eilen vielä vieraita yökylään ja nämä tytöt päätti valvoa, vain siksi että valvominen on kivaa ja kesä on vain kerran vuojesa ja kyseiset kaverit asuu sen verran kaukana ettei niitä liian usein pääse näkemään. Vähä ennen viittä tänäaamuna päätettiin kuitenki alkaa nukkuun ja menin "ilta"suihkuun ja kuulin ku äiti huusi mulle hätääntyneellä äänellä olohuoneesta, jätin hoitoaineen tukkaan ja lähin kahtoon mikä sillä on hätänä. Hulluja, olohuoneesa ketään ollu. Sillon totesin että taijan olla ehkä vähä väsyny. 






Väsyny oon edelleen näin melkein neljän tunnin päikkäreitten jälkeen. Mutta oli se sen arvosta, viikonloppu oli mahtava! Ja tälläviikolla taas lähestulkoon jokapäivä pitää raahautua ihmisten ilmoille ennen kukonlaulua, joten nähtäväksi jää millon nämä univelat saa kunnolla nukuttua pois..

Kertokaahan muuten rehellistä mielipiettä, miltä nää isommat kuvat blogipostauksesa näyttää? Risuja vai ruusuja?

4 kommenttia:

  1. Sulla ollut vaudikas ja menevä kesä.Osaat kivasti nauttia joka hetkestä ja se on plussaa jos mikä.Toista ollut tätskyllä.Täällä kotitanhuvilla on tullut kepiteltyä jo monta viikkoa.Onneksi on uskollisia ystäviä,jotka muistaa soitoilla ja vierailuilla.Tällaisessa toipilasvaiheessa ystävät seuloontuvat ja näkee kelle sitä on tärkeä ja ketkä viis veisaavat.kesä on opttanut senkin asian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on ollu kyllä aika pitkälle matkalaukkuelämää ja menemistä ja tulemista jokapaikasta, ei oo saanu lomarytmiäkään kunnolla käyntiin ;)
      Tuommosten tapahtumien jälkeen sitä monesti tajuaa ne aidot ystävät, ne ketkä on niitä tärkeimpiä! Tsemppiä sulle :)

      Poista
  2. Hyvältä nuo isot kuvat ainakin mun silmiin näyttävät. Puhelimella lukiessa en eroa huomannut, mutta nyt koneelta katsottuna näyttävät hyviltä (sun kuvat näyttää aina).
    Eihän oo hassumpi kesä tämmönenkään, kun joutuu nousemaan ennen kukon laulua? Puolensa niissä aikasissa aamuissakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ruusuista, tai oletan että nämä oli enemmän ruusuja mitä risuja :D
      Ja sanoisinko että ei todellakaan oo erityisen hääviä herätä kukonlaulun aikaan ylös.. kaipaan sitä että saan nukkua nii pitkään ku unta riittää :'D

      Poista