Elämää

Elämä on, joskus hyvin tasaista puurtamista päivästä toiseen, joskus tapahtuu paljon. Jos joku kysyy multa, kumpaa mun elämä tällähetkellä on, valitsen hetkeäkään epäilemättä jälkimmäisen. Toisinaan hämmästelen itekkin, miten elämään voi saajakkin yhtä aikaa mahtumaan niin paljon uusia asioita joiden eestä vanhat asiat joutuu heittämään sivuun.

Ehkä kyse on siitä, että oon melkein 18 vuotta elämästäni eläny hyvin tasaista, peruspaksua elämää, puurtamista päivästä toiseen josa suurin ongelma on kerätä motivaatio kouluun lähtemiselle. Ehkä kyse on siitä, että 18 vuotta oon saanu elää ihanan rauhallista elämää, ja nyt kaiken oli aika muuttua.

Viimesen puolen vuojen yks keskeisimpiä asioita on ollu pahvilaatikko. Operaatio pakkaa koko 18 vuojen aikanen elämä pahvilaatikoihin, kirjota päälle viiäänkö laatikko varastoon, rivarinpätkään vai kaatopaikalle. Ja ensinnäkin lajittele pahvilaatikkojen sisällöt järkevästi, tätä en ite osannu, nimimerkillä tahon puhelimen kuoret pahvilaatikosta joka on varaston perimmäisesä nurkasa alimpana. Enkä näe syytä miksi ostasin uuet, ku joskus ne kuitenkin sieltä pahavilaatikosta käsiini tulee, toivottavasti ainaki.

Puhelimenkuoret kuuluu sarjassamme pienimpiin asioihin, verrattuna siihen että keskellä yötä heräät ja alat ikävöimään kaappikellon kotosaa ääntä joka kuulu puolen tunnin välein, ja olit aina puolentunnin tarkkuuella käsityksesä vuorokauen ajasta, vaikket kelloa ois koko päivänä kahtonukkaan. Samaan kategoriaan luokitellaan varmaan lähes joka iltanen säikähys unen rajamailla siitä, miksi tiellä menee näin paljon autoja, kunnes havahut ettet enään asukkaan keskellä mehtää josa kulki kerran päiväsä vain postiauto. Puhumattakaan siitä että voisit juosta yöpaita päällä hakemaan postin neljältä iltapäivällä. Tai siitä, että ulkoa kuuluis Vimpan haukkuminen, tai kotia tullesa näkisit heiluvan hännän ja ilosen koiran.

Mutta vissiin tää kaikki on elämää. Tai ainaki luulen ja toivon niin. Vaikka välillä mietinki että entä jos tää onki vain unta, jos joskus herään vielä omasta sängystäni keskellä mehtää hiljasuuteen ja pihalla nukkuvaan koiraan, kunnes herään todellisuuteen ja tajuan kaiken olevan saavuttamatonta toiveajattelua. Ehkä vielä joskus tunnen olevani kotona ja saan hakea postin yövaatteet päällä.

Tjenare!

Istun sängyllä, eilen vaihettujen puhtaitten lakanoitten seasa. Ikkuna on auki ja ulkoa kuuluu jotain huminaa. Kello on 11:31. Alakerrasta kuuluu puhetta. Nokkani haistaa vieresä olevan paijan tuoksun. Silmät kääntyy kahtomaan valokuvaa joka on yöpöyällä. Selasin kännykkää ja yhtäkkiä vain tuntu että nyt haluan kirjottaa.

Ei mulla oikiasti mitään asiaa oo. Enkä tiiä osaanko enään edes kirjottaa blogia. Enkä tiiä lukeeko kukaan enään mun blogia, onko kaikki kajonnu puolen vuojen tauon jälkeen? En tiiä, muutta kokeilen. Kirjotan silti, vain siksi että tekee mieli kirjottaa.

Kahton kamarini seinää mihin eilen siivotesani suunittelin tekeväni valokuvaseinän. Inttileskenä on aikaa siivota, sisustaa ja ideoija. Energisemmän puolisko ollesa armeijan harmaisa kertaamasa, pitää todellakin kehitellä ohjelmaa, ajanvietettä ja tekemistä että saa ajan kulumaan.

Työharjottelua on takana neljä viikkoa, huomena alkaa viimenen viikko. Perjantaina saan armypoikani takasi. Perjantaina on myös viimenen työpäivä ja sitte alkaa kahen viikon syysloma. Aiettä! Mukavaa syksyä kaikille, mää muuten tänäaamuna kuuntelin jo joululauluja..

Neljä pientä ankkaa lähti leikkimään..

Lähettiin käymään energisemmän puoliskoni kans eilen iltakyläsä kaverilla ja astetta liian vahvaksi keitetystä kahvista tuli kahavinjuojille energiapiikki joka päätettiin hyöjyntää meren rannalla auringonlaskua ihaillen. Sunnuntai-ilta, kolme erittäin korvaamatonta ihmistä, auringonlasku, melkein tyyni meri, hiljasuus ja tyhjät hiekkarannat. Ja naurua, paljon naurua. Myös kastuneita kenkiä, kiitos nopiasti nousevan veen.

Mitä ihminen ilman ystäviä tekis? Ei yhtään mitään! Ja yllä olevan kuvan hulluuet saa helposti aikaan pelkällä kahvilla ja valihtemalla ajankohan niin että kaikkia alkaa hiljalleen väsyttämään, sillon saa naurun aikaan mistä vain. Voin taata, ja voin suositella lämpimästi.

Ei tuola merellä nyt varsinaisesti mikään lämmin ollu, mutta hyvä mieli riittää yhtä pitkälle ku erittäin huonot ideatkin :D ja aamulla yhen sankarin piti herätä reilun neljän tunnin unien jälkeen töihin, mutta se en onneksi ollu minä. Mää oon kesälomalla, ja muutaman tunnin päästä lähen kirjaimellisesti lomalle, tosin en tiiä tuleeko siitä lomasta enemmän kesäloma vai talviloma.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Viikon 22. viimenen arkipäivä

Täälä hän jälleen on, kesä ja kärpäset. Vaikka mulla on jo viikon ollu loma, eikä ilmat kovin kesäset oo, niin totuus on että tänään alkaa kesä. Tänään on se aina yhtä virallinen toikkarinjakopäivä vaikka oman toikkarini sain jo viikolla postisa. Tänään loppuu koulut ja alkaa kesä. Tänään päättyy rytmit ja aikataulut, tänään on juhlapäivä.

Mää oon ollu jo viime perjantaista asti lomalla, mutta valitettavasti täytyy sanua rytmin olevan todellaki mitä on, kun elää duraselpupun kans joka herää aamulla kuuelta on turha toivo kuvitella ees salaa mielesä saavansa nukkua kahteen asti..

Bongasin Puron varresta mulle nakatun kesälistahaasteen ja mietin pitkään, mitä ihmettä kirjottasin kyseiseen listaan. Tavallaan tiiän kesästä tulevan samantyylisen ku aiemmistaki, mutta samalla tiiän siitä tulevan täysin erilaisen. Enkä tiiä mitä erikoisia toiveita kesälle listaisin, extemporesunnuntaiajelut ois kivaa piristystä ja samoin valvominen siihen asti että iskä nousee aamulla töihin. Eli samanlaista, mutta erilaista kuin ennenki. Nähtäväksi jää, mitä kesä tuo tullesaan.

Onnea valmistuneille ja koulunsa päättäneille ja hyvää kesää kaikille! (:

Äitienpäivä

Tänään on monella tapaa erikoinen päivä. Tänään on päivä, jollon melkein kolmen kuukauen blogihiljasuus päättyy. Tänään on päivä, jollon sain moneen viikkoon (kuukauteen) nukkua aamulla niin pitkään ku unta riitti. Tänään on päivä, jollon mun nenä on tukosa, kurkku kipiä ja posket täynnä räkää, kiitos alkavan siitepölykauen. Ja ennenkaikkea tänään on päivä, jollon juhlitaan äitejä, niitä, ketä ilman maailmasa ei muitakaan ihmisiä ois <3

Oon saanu hyvin monelta kommenttia viime kuukausina siitä, ettei blogi päivity. Koneen avaaminen ja kirjottaminen on tuntunu vain ihan turhalta, ajanhukalta, tyhjänpäiväseltä ja kaikelta muulta ku tarpeelliselta. Ja voin taata, että tähän mulla on teille erittäin hyvä selitys:

Tässä hän on, puuttuva toinen puoliskani joka tupsahti hetkesä rinnalleni. Se, joka puhuu munki puolesta, se joka tekee asiat ennenkö ehin ite ees aatella toteuttamista. Se joka laittaa kinkun ja juuston leivälle väärinpäin. Se, joka on erilainen ku minä, mutta silti ihan yhtä pöljä ja kuitenki ihan samanlainen ku minä. Ja se joka on viimekuukausina herättäny minut joka sunnuntaiaamu ennen kukonlaulua...

Oon sanonu varmaan kolmen edellisen postauksen lopusa että ryhdistäydyn blogin kans, mutta joka kerta postausväli on vain pitentyny. Tälläkertaa yritän oikiasti ryhdistäytyä, kaks viikkoa on kesälomaanki aikaa ja sitte mulla on aikaa postata. Tai ainaki teoriasa pitäs olla, käytännöstä en tiiä.. mutta nyt meen jokatapauksesa ryhdistäytymään, ja syömään äitienpäiväkakkua josta ei tullu semmosta, mitä oisin halunnu mutta moni kakku päältä kaunis.

Huippua äitienpäivää kaikille!