Puolenvuoden kuvakooste

Viimesen puolen vuojen ajan tää blogi on ollu todella tyhjä ja autio. Tietokone on ollu muuttolaatikon pohjalla vuodenvaihteesta asti, eikä oikein mitään ylimäärästä oo inspiroinu tehä. Sensijaan puhelin kun kulkee aina mukana, niin kuvia on tullu räpsittyä myös tämän blogin puolella hiljasen puolen vuojen aikana, ja paljon on ehtiny tapahtuunkin. Täsä enemmän ja vähemmän parhaita paloja siis menneestä puolesta vuojesta!

..kaikki lähti oikeastaan joulusta, Siihen panostettiin, siitä nautittiin, etenkin kun tiesi sen jälkeen odottavan pitkän ja tuskasen pahvilaatikkorumban.

..ja koska koko talo oli katosta lattiaan saatava pahvilaatikkoihin, tuli vastaan asioita joita et ollu edes muistanu, mutta jotka nähtyäs muistit paljon.

..ja kun pahvilaatikot oli pakattu, talo tyhjennetty, oli aika sanoa heipat lapsuudenkodille. Yllä oleva kuva on otettu viimesenä iltana, iltana jollon istuin oman kamarin lattialla, koko yläkerta oli tyhjä, ei yhtään ainutta irtoesinettä. Istuin kamarin lattialla, paikasa misä istuin joka päivä. Katoin ikkunasta viimesen kerran talvisen pimeään mehtään, aukasin ikkunan ja haistoin viimestä kertaa kamarin ikkunasta tulevaa ilmaa. Pyörein kamaria ympäri, mietin mitä kaikkea niitten seinien sisällä on pieni ihminen ehtiny ajatella. Sillä hetkellä en oikein osannu aatella enään mitään. Toivoin kaiken olevan unta, että heräisin vielä joskus, siitä samasta sängystä, samasta huoneesta ja samasta kodista, että kaikki olis niinkö ennenkin. Mutta samalla tiesin sen olevan turhaa toiveajattelua.

..ja koska koko talo muutti pieneen väliaikaseen rivitalonpätkään, ei tätä ihanaa karvaturria sinne voitu ottaa, joten kotihan tälle piti löytää. Koti löyty, ja pienisuuri ihana karvapalloni lähti maailmalle<3

..tästä otuksesta sensijaan en luopunut, ja pienen alkukankeuden jälkeen tämäkin karvakamu tottu uuteen ympäristöön ja siitä kuoriutu todellinen naapurien vahtaaja, raukka kun koskaan nähnykkään naapureita.

..sitten tuli se kauon odotettu iltapäivä, kun maailmaan syntyi yksi ihme lisää, ja minusta tuli täti <3 

..vietettiin vuosipäivää romanttisesti ranskiksilla

..juhlittiin myös allekirjoittaneen aikuistumista

..syötiin kesän (kevään) ensimmäiä tötteröitä

..rempattiin

..käytiin iltalenkillä tutuisa maisemisa niinkö ennenvanhaan, vain Vimpa puuttu vierestä läähättämästä

..tehtiin koko suvun kokonen (ja näkönen) matka Vaarin taistelualueille Pohjois-Karjalaan

..rempattiin vähän lisää (ja syötiin eväitä)

..vietettiin juhannusta asiaan kuuluvalla Suomen Juhannus -pukeutumisella. Villapaita ja nahkatakki.

..sitten siivottiin ja valmistauduttiin operaatio muuttoon osa 2.

..sitten muutettiin! Ja kaikki paikat ja tavarat oli (on edelleen) taas vinksin vonksin, kuten kuvakin.

..ja tänään syötiin mun kuolettavan tylsän aamuvuoron jälkeen hamppareita! 

Kun kaikki on kesken

Mitä kuuluu elämä? Kaivoin tietokoneen esiin viien kuukauen jälkeen pyykkikorista. Avasin koneen ja tutkein lähellä olevien nettiyhteyksien perusteella, minkänimisiä naapureita meillä on. Sain selville että ainakin joku Hannu, mutta se ei ihan älyttömästi mua valaissu. Ja kyllä, mulla on nykyään myös naapureita, joista oon nähny kolme. Ennen kotona oli hyvä että koko tiellä asu niin monta ihmistä. Miltä tuntuu muuttaa keskeltä ei mitään, paikasta josa näet omasta sängytä karhun, paikkaan josa näet omasta sängystä seittemän naapurin ikkunan, lukuisan määrän autoja ja rakennuksia. Voin sanoa että se tuntuu oudolta.

Maalla käyt hakemasa neljän kilometrin päästä kummitätiltä kananmunia viiesä minutisa, kaupungisa kun haet neljän kilometrin päästä ikkunanaukasijan lainaan, niin aikaa menee liikennevalojen, liikenneympyröiden, suojateitä ylittävien mummujen, tietöiden ja monen muun matkaa mutkistavan elementin takia likemmäs puolituntia. Kyllä, kaupungisa asuminen on vaivanloista. Roskapussin viemiseen tarvit kamalan avainnipun että pääset kaikkien tarvittavien lukkojen taka, ja ennen sitä pitää viettää puolituntia netisä selvittääkseen roskien lajittelua. Pyörällä liikkumiseen tarvit taas avainnipun, joka on helppo vaiva siihen nähen kun yrität osata ajaa ensimmäistä kertaa kaupungisa pyörällä. Kun oot koko ikäs pyöräilly sorateitä misä ei autoja tuu vastaan, niin miten voi edes kuvitella että pitäis osata pyöräillä kaupungisa autojen, käveliöiden, moottoripyörien ja liikkeistä pyörätielle säntäävien ihmisten seasa osaten käyttää suojateitä ja alikulkutunneleita, puhumattakaan liikennevaloista.

On täsä silti puolensa, jätskikioski on 200 metrin pääsä, samoin kauppa. Junalle on ehkä 400 metriä. Lähin hampparipaikka näkyy parvekkeen ikkunasta, ja jos ennen veen kiehumista on saanu oottaa viis minuttia, nykyään et ehi kaataa edes makaroneja mittaan kun vesi kiehuu jo. Plussana se, että valihtin itelleni hetkeäkään empimättä huoneen misä jokainen seinä on suora, ei ulokkeita eikä syvennyksiä, ei vinoa kattoa eikä hyllyjä.

Taulut lojuu lattialla, ja huone on aution tyhjä, iltavuoro kolkuttaa ja ruokaakin pitäs tälle päivälle tehä. Ennen töihin menoa pitäs varmaan tehä ulkoiselle hapituksellekkin jotain, mutta sitä ennen voisin ottaa vielä pienet nokoset. Mukavaa viikkoa kaikille!

Poikaystävä vastaa

Ihan aluksi, inhoan sanaa poikaystävä. Mutta ei takerruta siihen, takerrutaan siihen että laitoin energisemmän puoliskani hommiin, hyödynsin whatsapin videopuhelua ja hyötykäytin tylsän lauantai-illan, kun Iivokin saa kultansa vasta huomena. Joten nyt testataan miten "kaikkitietävä" puoliskani selevis tästä haasteesta!

MIKÄ ON MTILDAN LEMPIRUOKA?

-hmm, makaronilaatikko.

ENTÄ INHOKKIRUOKA?

-ykskö vain? Hernekeitto!

syy miks en ehkä meekkään armeijaan..

MITÄ MTILDA KATSOO TELKUSTA TAI NETFLIXISTÄ?

-viis vuotta sitte sie katoit kaikki mäkihyppykisat mutta tällähetkellä Uusi Päivä ja Syke

MINKÄLAISISTA ELOKUVISTA HÄN PITÄÄ ENITEN?

-romanttisista komedioista jotka päättyy onnelliseen rakkauteen

MILLAISTA MUSIIKKIA MTILDA KUUNTELEE?

-öö, mie en tiiä Finlandersin biisit, mihin kategoriaan ne luokitellaan, mutta sanoisin että suomenkielistä poppia ja iskelmää

MITÄ MTILDA PELKÄÄ?

-juoppoja, julkista liikennettä, käärmeitä varmaan pelkäisit jos näkisit, et oo ehkä nähny vielä

oon nähny käärmeitä!! Ja no, juopot, niin.. 

ASIA, JOTA USEIN TEET, JOSTA HÄN EI PIDÄ?

-suunittelemattomuus, aloitekyvynpuute, akp lyhennettynä

MITÄ MTILDA TILAA RAVINTOLASSA?

-ei me olla käyty missään ravintolasa :D jos sie minun kans lähtisit ravintollaan niin siehän tillaisit varmaan öö lohta, varmaan niillä sinun potuilla mitä sulla pitää aina olla, mie en tiiä mitä pottuja ne on onko ne lohkoperunoita, vettä, salattia alkuruuaksi, jälkkäriksi suklaakakkua tai mitä suklaista sielä onkaan.

..tai sitte vain yksinkertasesti otan tutun ja turvallisen makaronin :D

MINKÄ PARISSA HÄN VIETTÄÄ MIELELLÄÄN USEITA TUNTEJA?

-minun tietysti, oliko tuo olevinaan joku kysymys. No, pistä kissaki mutta kakkossijalle.

YKSI HUONO JA YKSI HYVÄ PUOLI:

-huono: aika paha, nyt on paha, mie yritän oikeasti nyt miettiä, oikeasti huono puoli on ehkä malttamattomuus

-hyvä: no eihän sinussa ole ku etupuoli ja takapuoli, mutta oikiasti ehkä huomaavaisuus.

MTILDAN OUTOJA TAPOJA?

oliko tuo olevinaan joku kysmys? Kuinka pitkän listan saapi luetella? Mistä me alotetaan, pakkomielle suoristusrautaan; hiusten suoristamiseen JOKA ikinen päivä, voishan sinne lisätä iltapalaksi valkopippuria, dosetin käyttäminen tuolla ikää on minusta aika outoa, huulirasvapuikon työntäminen nokkaan, ylihygieniallisuus

no hei ihan oikiasti, emmääny nuin outo silti oo

MISSÄ MTILDA ON HYVÄ?

-löytään kaupasta sen kaikkein kalleimman kissanvessan, ja ylipäätään löytään kaupasta aina sen kalleimman tuotteen

-ruuan laittaminen

-lastenhoitaminen miinus kuivitus

MIKÄ SAA HÄNET ÄRSYYNTYMÄÄN?

-kaikki mikä ei tapahu niinkö sie tahtoisit

noh noh!

ENTÄS PIRISTYMÄÄN?

-no suklaa aika useasti ja itserakkaasti sanon että minä

suklaa pelastaa surkeimmankin päivän!

MILLAINEN ON HÄNEN KOTILOOKKINSA?

-ei sukkia, colitsihousut, t-paita, toisinaan myöski minun t-paita, hiukset pikkumyy-nutturalla, jos on pitkähianen paita niin liian iso huppari ja jos sukat niin ne mallia nilkka.

MILLAINEN MTILDA ON TYTTÖYSTÄVÄNÄ?

-yhdellä sanalla tiivistäen täydellinen.

Elämää

Elämä on, joskus hyvin tasaista puurtamista päivästä toiseen, joskus tapahtuu paljon. Jos joku kysyy multa, kumpaa mun elämä tällähetkellä on, valitsen hetkeäkään epäilemättä jälkimmäisen. Toisinaan hämmästelen itekkin, miten elämään voi saajakkin yhtä aikaa mahtumaan niin paljon uusia asioita joiden eestä vanhat asiat joutuu heittämään sivuun.

Ehkä kyse on siitä, että oon melkein 18 vuotta elämästäni eläny hyvin tasaista, peruspaksua elämää, puurtamista päivästä toiseen josa suurin ongelma on kerätä motivaatio kouluun lähtemiselle. Ehkä kyse on siitä, että 18 vuotta oon saanu elää ihanan rauhallista elämää, ja nyt kaiken oli aika muuttua.

Viimesen puolen vuojen yks keskeisimpiä asioita on ollu pahvilaatikko. Operaatio pakkaa koko 18 vuojen aikanen elämä pahvilaatikoihin, kirjota päälle viiäänkö laatikko varastoon, rivarinpätkään vai kaatopaikalle. Ja ensinnäkin lajittele pahvilaatikkojen sisällöt järkevästi, tätä en ite osannu, nimimerkillä tahon puhelimen kuoret pahvilaatikosta joka on varaston perimmäisesä nurkasa alimpana. Enkä näe syytä miksi ostasin uuet, ku joskus ne kuitenkin sieltä pahavilaatikosta käsiini tulee, toivottavasti ainaki.

Puhelimenkuoret kuuluu sarjassamme pienimpiin asioihin, verrattuna siihen että keskellä yötä heräät ja alat ikävöimään kaappikellon kotosaa ääntä joka kuulu puolen tunnin välein, ja olit aina puolentunnin tarkkuuella käsityksesä vuorokauen ajasta, vaikket kelloa ois koko päivänä kahtonukkaan. Samaan kategoriaan luokitellaan varmaan lähes joka iltanen säikähys unen rajamailla siitä, miksi tiellä menee näin paljon autoja, kunnes havahut ettet enään asukkaan keskellä mehtää josa kulki kerran päiväsä vain postiauto. Puhumattakaan siitä että voisit juosta yöpaita päällä hakemaan postin neljältä iltapäivällä. Tai siitä, että ulkoa kuuluis Vimpan haukkuminen, tai kotia tullesa näkisit heiluvan hännän ja ilosen koiran.

Mutta vissiin tää kaikki on elämää. Tai ainaki luulen ja toivon niin. Vaikka välillä mietinki että entä jos tää onki vain unta, jos joskus herään vielä omasta sängystäni keskellä mehtää hiljasuuteen ja pihalla nukkuvaan koiraan, kunnes herään todellisuuteen ja tajuan kaiken olevan saavuttamatonta toiveajattelua. Ehkä vielä joskus tunnen olevani kotona ja saan hakea postin yövaatteet päällä.

Tjenare!

Istun sängyllä, eilen vaihettujen puhtaitten lakanoitten seasa. Ikkuna on auki ja ulkoa kuuluu jotain huminaa. Kello on 11:31. Alakerrasta kuuluu puhetta. Nokkani haistaa vieresä olevan paijan tuoksun. Silmät kääntyy kahtomaan valokuvaa joka on yöpöyällä. Selasin kännykkää ja yhtäkkiä vain tuntu että nyt haluan kirjottaa.

Ei mulla oikiasti mitään asiaa oo. Enkä tiiä osaanko enään edes kirjottaa blogia. Enkä tiiä lukeeko kukaan enään mun blogia, onko kaikki kajonnu puolen vuojen tauon jälkeen? En tiiä, muutta kokeilen. Kirjotan silti, vain siksi että tekee mieli kirjottaa.

Kahton kamarini seinää mihin eilen siivotesani suunittelin tekeväni valokuvaseinän. Inttileskenä on aikaa siivota, sisustaa ja ideoija. Energisemmän puolisko ollesa armeijan harmaisa kertaamasa, pitää todellakin kehitellä ohjelmaa, ajanvietettä ja tekemistä että saa ajan kulumaan.

Työharjottelua on takana neljä viikkoa, huomena alkaa viimenen viikko. Perjantaina saan armypoikani takasi. Perjantaina on myös viimenen työpäivä ja sitte alkaa kahen viikon syysloma. Aiettä! Mukavaa syksyä kaikille, mää muuten tänäaamuna kuuntelin jo joululauluja..