keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Lappi on ihmisen paras paikka

Mietein sunnuntaina aamuyöstä, onko järkiä nukkua puolta toistatuntia vai onko helpoin valvoa kolmeen asti ja nukkua autosa? Valihin ensimmäisen ja totesin sen olleen suuri virhe ku äiti kolmen aikaan minut herätti. Aika äkkiä sitä kuitenki tokeni, aivot alko toimimaan hiljalleen ja tämä tyttö tajus että nyt mää pääsen lappiin! Aivan oikiaan lappiin, reilusti napapiirin paremmalle puolelle. Ja matkalaukkukesä vain jatku.


Aamuaurinko nousi ja näytti parastaan, ja liikennettä ei ollu. Tiejosa oli lämmin päivä ja liki 800km autosa istumista. Mutta ei haittaa, mää oon tottunu istumaan autosa pienestä asti, ja mun sanavarastoni ei tunne sanaa pitkä matka jos kyse on siitä, että tämä tyttö pääsee lappiin.


Rovaniemen jälkeen alko tulemaan jo ensimmäiset Ivalo 263 -kyltit ja aloin tajuamaan että mää ihan oikiasti pääsen Ivaloon, toista kertaa elämäsäni. Ensimmäinen kerta Ivalosa oli noin seittemän vuotta sitte, olin sillon ihan pikku napu enkä tajunnu miten hieno paikka lappi oikiasti on. Jotain hämäriä näkömuistoja mulla Ivalosta oli ja Saariselän jälkeen alko näkömuisti raksuttaan ja jotain hyvin kummallisia asioita oli jääny mun mieleen seittemän vuojen takaa ja muistin ne nähtyäni, että näyttää jotenki tutulta.



Mää oon syntyny sukuun josta löytyy usiampi lappihullu ihminen ja mää oon jatke tälle porukalle. Ei sitä voi ihminen käsittää, miten hieno paikka lappi oikiasti on. Puhas ja rauhallinen luonto, uskomattomat maisemat ja se rauha mikä sieltä löytyy! Se on jotain, mitä kaikkien ihmisten pitäs joskus edes päästä kokemaan.







Kiilopäälle kiivettiin 28 asteen helteesä, ylhäällä nautittiin maisemista ja istuttiin tunturikivikkojen päällä. 150 huskyn naapurina asuttiin ja kuunneltiin illalla mielenkiintosinta musiikkia mitä tuommonen koiralauma vain voi aikaan saaja, ei haukkua, ei ulinaa vaan jotain ihan erikoista joka loppu yhtä nopiaa mitä alkoki.


Miniloma lappiin loppu, ja tää aivan ylisöpö huskypentu jäi luppakorvineen ja söpöjen silmien kans viien muun koirasisaruksensa kans emon huoviin ja tää ihmisporukka alotti taas liki 800km autosa istumisen.

Vasta viimesenä aamuna mun suuri haave ja unelma tuli toteen, ja tämä tyttö pääsi sinne minkä takia koko Ivaloon edes halusin;












Mää pääsin sotkuun! Pääsin Ivalon rajajääkärikomppanian sotkuun! Joku ehkä miettii, miks Rovaniemen, Sodankylän tai Kajaanin sotku ei ois kelvannu, miks piti Ivaloon asti lähtä syömään sotkun munkkia. Tietäjät tietää. Ivalon rajajääkärikomppania on paikka josta en jokunen vuosi tienny mitään, mutta yhen puolenvuojen aikana se tuli tutuksi, ja sinä aikana minusta tuli aivan täys armeijahullu. Maiharijalkaset, kurkkusalattiin pukeutuneet, lyhyttukkaset kultasen karhunpäänkantajia oli meitä lauma vastasa ku tämä tyttö tuli ja osti melkein koko sotkun tyhjäksi kaikesta armeijatilpehöörästä mitä koko paikasta sai edes ostettua :D

Ja tämä tyttö oli ja on edelleen onnellinen! Hienoin päätös ikinä hienolle minireissulle lappiin. Tämä vain lisäs mun hinkua saaja täydelliset armeijamaiharit joita pitäsin jalasani varmaan yötä päivää..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti