Onnellinen syyslomalainen

Perjantaina oli viimenen päivä koulua ennen kahen viikon syyslomaa, joista jälkimmäinen viikko kulkee itsenäisen työskentelyn nimellä. Käytännösä siis kaks viikkoa lomaa, heh. Ja jos nyt eletään sunnuntaita, kaks yötä lomalla nukuttu, ja mun unirytmi on aivan päälaellaan. Koko viikon oon ollu ihan rättipoikkiväsyny ja kantanu leiriltä jääneitä univelkoja, ja nehän lähti heti kerralla ku eilen (lauantaina, ensimmäisenä syysloma-aamuna) heräsin vähää vaille puoli kaks. Ai että nautein siitä fiiliksestä!

pahotteluni etten oo silittäny housuja.

Tietyllä tapaa syksy on ollu raskas, kaikki on ollu uutta mutta myös huippukivaa, eikä vähiten siks että meijän luokka on aivan mahtava. Kuitenki koko syksyn on vain menny eteenpäin, eikä oo oikeen pysähtyny aattelemaan sitä, mitä kaikkia oikiasti onkaan tapahtunu. Mää oon ihminen joka tarvii asioitten käsittelylle aikaa ja haluan aina pienen pääni sisällä analysoija asioita yksikseni. Nyt tuntuu ihan huipulta heittää aivot pihalle, ja vain olla ja löhötä -koska loma.

Nää kaks lomapäivää oon todellakin menny aivot pihalla. En oo tehny mitään. Paitsi nukkunu. Nimimerkillä heräsin äskön parin tunnin nokosilta, joten tänäkään iltana ei nukuta. Nukkumisen lomalla oon syöny myös pitsaa. Eilen aamupalaksi, tänään aamupalaksi ja iltaruuaksi. Iltapalaksi voisin ehkä syyä jotain muuta ku pitsaa... (huomatkaa ettei mun aamupalapitsansyönti todellakaan oo ollu klo 08:00 :)) 

Eilen lähin käymään kavereitten kans ajelemasa, kotevuin kotiin kahen aikaan, pirtiänä ku peipponen. Joten loppupeleisä kello oli tänäaamuna puoli neljä ku aloin nukkumaan. Saa nähä mitä se huomenaamulla on ku nukkumaan alan.

Kaikin puolin erittäin rentoa syyslomaa kaikille, ja tsemppiä niille joilla alkaa koulu! (hei sisko)

Leirikooma

Tänä viikonloppuna oli pitkästä aikaa leiriviikonloppu, ja sunnuntain leirikooma on täälä jälleen. Fyysisesti oon niin kuolemanväsyny, että todellakin aijon nukkua vähintään 12h yöunet, mutta henkisesti olo on niin levänny, turvallinen ja hehkuva etten voi sanoin kuvata.

Oon ennenki hehkuttanu leirien yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja hehkutan sitä edelleen. Ikähaitari parista kuukauesta aina sinne toiseen ääripäähän, ja välimatkat Muoniosta Helsinkiin ja silti kaikki oli yhtä, yhtä suurta perhettä. Uusia ja "vanhoja" tuttuja, mutta yks iso perhe josa kaikki kuulu yhteen.

Koskettavat ja todella pysäyttävät todistukset siitä, miten pieni ja avuton ihminen on. Pursuan voimaa ja energiaa, vaikka samalla oon väsyneempi kuin koskaan. Aina niin mahtava nähä tää nuorisojengi joka on ihan uskomaton <3 oikiasti ollaan varmaan ihan hullu lapsilauma, mutta me kuulutaan yhteen, meistä loistaa sama valo ja meillä kaikilla on sama päämäärä. Mikään ei oo niin mahtavaa ku kuulua johonki tämmöseen porukkaan, ja vielä saa olla aivan oma ihtensä, pelkäämättä mitään. "Maailma on avoin, älä pelkää, vaan usko".

"Jeesus, Herrani, ei ole vartaistasi.

Elämäni saan ylistää rakkautesi ihmeitä.

Lohtuni, turvani, voimani ja linnani.

Suo, että saan vain sinua lakkaamatta palvoa.

Laulakaa Herralle, huutakaa, maa.

Kuninkaalle voima ja kunnia!

Riemuitsee vuoretkin ja kumartaa

äänesi kuullessaan.

Ilosta laulan, kun tekosi nään,

rakastan, iäti jään kiittämään.

Lupaustasi en voi verrata mihinkään"

Mies tekee työt, nainen hoitaa kodin

Meillä oli tänään koulusa äärettömän mielenkiintoset kaks tuntia miesten ja naisten välisistä sukupuolieroista. Siitä, miten miehet luokitellaan aina automaattisesti vahvoiksi, rohkeiksi, koviksi tekemään töitä ja toisinaan myös hyvin yksinkertaiseksi. Samaan aikaan naiset on syväanalyysejä tekeviä, kauneudesta, sisustuksesta ja ruuanlaitosta höpsähtäneitä hienotunteisia kotiäitejä jotka parkkeeraa auton vinoon parkkiruutuun. Miksi? Mistä nää oletusarvot johtuu?

Mää oon aina pitäny ihtiäni tietyllä lailla "poikatyttönä", joka vihaa vaalianpunasta, röyhelöä ja pitsiä. Pikkuautot on aina lapsena vieny voiton kaikista leluista, isoveljen kans oon kinannu kumpi saa ajaa rallia pleikkarilla ensin. Hevoset, tanssi, röyhelömekot tai muut tytöille perinteiset asiat ei oo ikinä kiinnostanu mua pätkääkään. Nimimerkillä oon elämäni aikana kerran koskenu hevoseen, enkä ikinä oo tanssinu, saati pukenu röyhelömekkoa päälleni.

Sen sijaan osalle tytöille on aivan yks lysti minkä merkkinen auto on alla sittekö 18 on mittarisa kunhan se vain on hienon värinen (hei sisko :D). Mulle taas värillä ei oo niin suurta väliä, vaan sillä mitä merkkiä kyseinen kottero edustaa ja ennenkaikkia minkälaiset vanteet menopelisä on! Mää oon bemarityttöjä, toisesta ja kolmannesta sijasta tappelee vahvasti audi ja märsyy. Koska minähän en millään ruppanalla aja, ihan niinkö jotku toiset tytöt ei voi lähtä ulos ilman meikkiä.

Koulusa pohittiin myös sitä, miksi miehet oletusarvosesti onnistuu aina ajamaan auton paremmin parkkiruutuun mitä naiset, ja vahvaksi veikkaukseksi saatiin että miehet vain yksinkertasesti ajaa autoa enemmän mitä naiset. Harjoitus tekee mestarin; mitä enemmän autoa ajaa, sitä paremmin sitä osaa ajaa, eihän siitä mihinkään pääse. Mää tiiän jo nyt, että mää tuun tykkäämään autolla ajamisesta ja mää tuun ajamaan paljon, enkä siis aijo jääjä yhtään häviölle tulevalle miehelleni autolla ajosta, ellei mun tuleva mieheni nyt satu olemaan rekkakuski joka ajaa tuhasia kilometrejä viikosa.

Lastenohjaajaksi opiskelevina pohittiin myös sitä näkökulmaa, miksi naiset jää hoitovapaalle useammin mitä miehet. Oletettavasti siksi, että nainen on kotiäiti ja mies tekee työt ja elättää perheensä. Mutta entä jos osat on toisinpäin? Onko nainen sillon huono äiti kun ei jää hoitamaan lapsia, ja mies on laiska tekemään töitä kun jää kotiin lasten kans?

Toki täsä tulee esiin se luontainen ero, mikä yleensä miesten ja naisten välillä on, naiset yleisesti ottaen tarvii enemmän rauhaa, hiljasuutta ja omaa aikaa samaan aikaan ku miehille on tuskaa istua sunnuntai kotona tekemättä mitään. En sano etteikö miehet tarvis omaa aikaa ja tilaa, mutta sitä ne saa yleensä sorvin ääresä, silläaikaa ku nainen tekee sisällä ruokaa.

Myös eri alat on hyvin sukupuolijakautuneita, enkä sano tätä vähiten siksi että meijän luokalla on yks lastenohjaajaopiskelijapoika. Kysykäähän puoliskoiltanne/ukeilta/isiltä/poikaystäviltä minkä ratkasun ne tekis autokauppaan astellesa jos valittavana ois naismyyjä ja miesmyyjä? Kumman puheille puoliskonne/ukkinne/isit/poikakaverinne menis halutesaan ostaa uuen auton. Paitsiettä, nyt täsä tulee se ristiriita että miksi se on aina oletusarvosesti se mies joka sinne autokauppaan menee..

Ehkä tää asia on plus miinus nolla. Samaan pisteeseen päätyy aina, vaikka kuin tätä asiaa pyörittelee. Miehet on kovia tekeen töitä, ne on ruumiinrakenteeltaan vahvoja ja ne osuu Prisman parkkipaikalla parkkiruutuun, kun taas naiset on päinvastasia. Erot on osittain luontaisia, osittain vain tapojen aikaansaamia oletuksia, ihminen on joko mies tai nainen, eikä vain pelkkä ihminen. Mutta silti pitää muistaa, että miehetkin saa itkiä ja naiset saa mennä autokauppaan kahtomaan autoja vain koska autot on kivoja.

Mukavaa maanantaita!

Lokakuusi lensi jo pihalle

Hyvää lokakuun toista iltaa talosta, josa on tälle lokakuulle ollu jo lokakuusi, mutta joka on myös lentäny jo pihalle. Mun ja Vimpan vaivalla eilen hakema lokakuusi (lue: kävelin autotallin taka ja sahasin käsisahalla ensimmäisestä vastaantulleesta, noin mun mittasesta kuusesta latvan pois. Alaosa töröttää vieläki autotallin takana) ja maljakko mihin lokakuusi iskettiin, oli ilmeisesti kärsiny jonkuasteisesta yhteistyökriisistä yön aikana. Äiti kun oli kuullu räsähyksen yöllä ja aamulla olohuoneesa oli ollu vastasa maljakollinen vettä lattialla ja kuusi siinä koristeena päällä. Edes kuvaa en ehtiny ottaa koko kuusesta. Mutta jokatapauksesa meillä oli melkein kellonympäryksen lokakuusi tänäkin vuonna!

Syyskuu oli ja meni, ihan liian vähällä postaamisella. Intoa ei vain oo ollu blogata, mielummin käperryn koulun jälkeen kummilta saatuun pöllövilttiin ja otan pienet (2-4h) päiväunet (: mutta eikös lapsen piä nukkua että jaksaa? Nii mää oon oppinu.

Ensimmäiset takasa paistetut makkarat, ja myöskin ensimmäinen takkailta tälle syksylle on testattu ja hyväksi havaittu, Loirin joululauluja kuunnellesa. Miten paljon ihmislapsi voi oottaa joulua saapuvaksi jo lokakuusa?

eti kuvasta kissa :D

Hyvää lokakuuta kaikille! Mulla viikko alkaa mainiosti heti puoli yhentoista aamulla. #nautin

Bongasin rajajääkärinsiivet!

Mää oon ihminen, jolle tulee aina aika-ajoin ihan kamala armeijafiilis. Halu päästä armeijaan tai halu edes nähä kurkkusalaattimiehiä. Tosin jälkimmäinen ei helpota mun armeijafiilistäni kyllä yhtään. Mun yks suurimpia unelmieni täyttymyksiä on joskus kokea se tunne, kun saan lähtä armeijan porteista ulos siviileisä tajuten, että mää oon käyny armeijan. Miettikää kuin hienolta se tuntuis! 

Jos puhutaan urheilusta, en koe olevani isänmaallinen. Niitä lajeja on hyvin hyvin vähän, misä toivon Suomen pärjäävän. Mutta jos aatellaan muuten elämää, oon ihan älyttömän isänmaallinen ihminen! Eikä vähiten siksi, että minusta puheet siitä, että armeija pitäs olla kaikille miehille vapaaehtoista on aivan huuhaata. Ei. Ei näin. 

Jos armeija ois kaikille miehille vapaaehtoista, kuka 19 kesänen poika, opiskelunsa just päättäny, menee vapaaehtosesti leikkaamaan tukkansa kaljuksi ja pukemaan kurkkusalaatit päälle ja ryömimään mehtään? Empä usko että kovin moni. Kuka sitte puolustaa tätä isänmaata tosipaikan tullen? Ei liene kenellekkään uus tieto, että viimesimmät sodat misä Suomi on taistellu, on taisteltu todellisella alivoimamiehityksellä vastustajaan nähen. Mistä sitte saajaan maan puolustajia tosipaikan tullen jos kukaan ei oo käyny koko armeijaa nykynuorista? 

Meijän luokalta oon bongannu monta maastokuvioista takkia, mutta silti oon saanu kamalan hämmentäviä katseita ku oon sanonu unelmani olevan työ armeijan kurkkusalaateisa. Minusta vähän ristiriitasta. Toki ristiriitasta on myös se, että minkä ihmeen takia mää opiskelen lastenohjaajaksi jos unelmani on olla armeijasa töisä..?

Olin eilen piitkästä aikaa siskon kans soppailemasa (ja syömäsä subwaysa vain koska subi on paras!), ja sanoin haluavani maastokuvioiset farkut mitä oon halunnu jo monta vuotta. Mutta en halua niitä siksi, että ne on hienot, haluan ne siksi, että mulle ne ois niin paljon muutakin kuin vain hienot kangaslipareet paljaitten jalkojen peittona. 

Samaisella eilisellä soppailureissulla näin viis lomille tullutta kurkkusalaatteihin pukeutunutta nuorukaista. Näistä viiestä yks oli urhea armynainen, loput kaljupäisiä miehiä joista yks kanto kultasen karhunpään koristamaa barettia ja rajajääkärinsiipiä. Arvatkaapa meinasinko tiputtaa pehmikseni maahan ja juosta rajajääkärisotilaan perään vain kysyen, saisinko ottaa kuvan maihareista. Mutta ei, en tehny sitä, äiti on kieltäny mua tekemästä tuota :D 

Armeija on se mihin mää haluaisin niin kovasti vielä joskus, ja toivon sinne joskus pääseväni. Kurkkusalaattiasut on vaatetus, joka saa minut aivan sekasin vain koska armeija on se juttu. Isänmaata pitää kunnioittaa, jokainen omalla tavallaan, mutta sitä, eikä veteraanien uhrausta tämän maan puolesta ei saa koskaan unohtaa!