Joko joulu saa tulla?

Onko kuusi koristeltu? Piparit leivottu? Joululahjat paketoitu? Pöytäliinat pöyillä ja talo siivottu? Millon joulu saa tulla taloon?

Meillä joulu tuli eilen, ku saatiin kaikki viis joulunviettäjää tähän taloon. Vaikka kuusi koristeltiin vasta tänään, kuten myös viimeset lahjat paketoitiin tänäaamuna, voileipäkakku on koristelematta ja kissakamari on siivoamatta. Mutta joulu tulee silti, kiilsi paikat tai ei.

Lohuttavaa oli eilen nähä myös muita kärsivän näkösiä, viimetipan joululahjojen ostajia kaupasa tuntia ennen sulkemisaikaa. Kyllä, tänäkään vuonna en ollu asian suhteen ajoisa liikenteesä.. mutta nyt on kaikki ostettu ja paketoitu, mikä on sinänsä jo hyvä saavutus multa, nyt on vasta aatonaatto ja kello puoli kaks!

äiti käski lapsia sotkeen ikkunan..

Joulupukki ja Noitarumpu on vielä kahtomatta, se pitää aatonaattona kahtua, ihan vain koska se kuuluu jouluun. Jouluna tehään kaikki niinkö aina ennenki on tehty, jouluun jos johonki kuuluu perinteet. Mutta koska tänäjouluna saatiin ensimmäistä kertaa myös viies jäsen taloon, haettiin muutamia jouluperinteitä myös naapurimaasta, ja tällähetkellä kalkkuna on matkalla uuniin mutta sanon heti että minä sitä en syö!

Pookin joululaulut soi (joululaululevyt on soitettu jo kyllästymiseen asti loppuun tänävuonna), appelsiinihyytelö haisee jääkaapisa, ja ensimmäiset joulutervehyksen tuojat herätti minut aamulla ;D

Tätä on joulu! 

Hyvää Joulua kaikille!

Itsenäisyyspäivä

Oi Suomi, katso, Sinun päiväs koittaa,
yön uhka karkoitettu on jo pois,
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
kuin itse taivahan kansi sois.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,
sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.

Oi nouse, Suomi, nosta korkealle
pääs seppelöimä suurten muistojen,
oi nouse, Suomi, näytit maailmalle
sä että karkoitit orjuuden
ja ettet taipunut sä sorron alle,
on aamus alkanut, synnyinmaa

Tänään on päivä, jollon raahauvuin kirkkoon kymmeneksi. En ymmärrä miks en oo aikasempina vuosina ollu Itsenäisyyspäivänä kirkosa, mutta nyt päätin mennä, ja voin sanua että kannatti, aikasesta herätyksestä ja -20 asteen pakkasesta huolimatta! Itsenäisyyspäivä on juhlapäivä, päivä jollon me saajaan kiittää ja olla ylpeitä itsenäisestä Isänmaasta, mitä on puolustettu viimesiin hengenvetoihin asti. Miten voi kiittää tarpeeksi paljo näin suuresta uhrauksesta joka meille on annettu, ja minkä eteen on taisteltu? Ei sitä pieni lapsi voi edes ymmärtää..

Mää oon eläny koko elämäni onnellisesti ilman sotaa, ilman realistista pelkoa että koulupäivän aikana vihollisen pommi tippuis niskaan, enkä oo joutunu menettämään isääni rintamalle. Oon onnekas. Ja aivan älyttömän kiitollinen jokaiselle veteraanille, joka on omalla osuudellaan mahollistanu tämän mulle. Saan nytkin vapaasti täsä kirjottaa blogia ja juhlistaa 99 vuotiasta Suomea!

Tuntuu niin sunnuntailta, ja jotenki nurinkuriselta ku äiti alko leipomaan... takasa räiskyy tuli, sipisit ja dippi oottaa linnanjuhlia ja tietty itsenäisyyspäivänparaatia josta näkyy kooste viien jälkeen! Paljon armypoikia, tämätyttö tykkääää! Armypoikia, jotka on luvannu tilaisuuden tullen tehä saman, mitä veteraanit aikoinaan. Toivottavasti sitä tilaisuutta ei koskaan tule, mutta miettikää nyt miten hienon lupauksen kaikki armypojat (ja naiset) oikiasti tekee, minusta se on oikiasti hieno ja iso ele, ja ite haluaisin joskus tehä saman.

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Lapsi on terve kun se leikkii

Tämän illan ehoton lemppari näkyy yllä olevasa kuvasa! Mikä on parempaa ku pulkkamäki sunnuntai-iltana, vieläpä ku tietää että alkuviikko on koulusta vapaata. Ja voin sanua, että ensinnäki tuo mäenlasku on aivan hullujen hommaa, toisekseen lapsilla on älyttömän hyvä kunto ku ne tekee tuota hommaa talvesta toiseen ja päivästä toiseen koko talven. Vaikken yhtäkään laskua pysyny loppuun asti pystysä, totesin, että jos haluaa heittää aivot pihalle nii suosittelen menemään pulkkamäkeen. Sielä ainua ajatus on yrittää pitää silmät auki että näkis edes suunilleen mihin on menosa, ja jos se onnistuu, on täys työ keskittyä siihen että pysyy ite pulkan kyyisä. Seuraava ajatus onki sitte se että tajuaa jälleen kerran makaavan rähämällään lumesa :) ja sitte taas ylös ja iltalenkki on taattu.

Ja lohdutuksena voin sanua jokaiselle vanhemmalle, jotka kuvittelee että läpimärät vaatteet kuuluu vain pienille lapsille, että meijän sauna on tällähetkellä yllä olevan kuvan näkönen. Lapsi on terve kun se leikkii -sairas jos ei malta lopettaa. Mutta lapsellisuus on silti aika-ajoin oikeen hyvä vaihtoehto kaikelle muulle!

Elämä helpottu taas monella minuutilla!

Tiiättekö sitä tunnetta, ku tuut koulusta (miksei myös töistä) ja on vartti aikaa tehä ruokaa ja syöjä se, ennenkö pitää lähtä jo seuraavaan paikkaan. Mitään järin suurta siinä ajasa ei ehi tekemään, senhän nyt kaikki ymmärtää, muttako nälillään tulee koulusta nii haluais syyä muutaki ku leipää. Pelastus on kuitenki kolmen minutin pikamakaronit, joita ei täsä tapauksesa tietenkään ollu..

Meillä on viimeset +-10 vuotta ollu kaapisa lähes taukoamatta pikamakaroneja, niitä yksilöitä joita saa vain Ruotsin puolelta. Niitä hamstrattiin joka hiihtolomareissun paluumatkalla peräkontti täyteen että pärjää taas seuraavaan Haaparantareissuun asti. Niitä meni meillä aivan mielettömiä määriä yhteen aikaan, ja mää söin siitä määrästä reilusti ainaki sen puolet.. Nykyään menekki on vähentyny, mutta ei suinkaan loppunu. Ja se kamala tunne ku tajuaa että pitää äkkiä saaja ruokaa ja pikamakaroneja ei oo! Miten kamalan vaikiaa elämä on ku makaroneja pittää keittää 10 minuuttia. Eihän nyt semmosta kukaan jaksa, jos kolomella minutillaki seleviää, ja saa paljo parempia makaroneja.

Nykyään ku meiltä tuppaa tuola naapurimaasa aina joku talosta käyä suhteellisen usein, nii on heleppua laittaa vain viestiä että tuohan tullesa mulle pikamakaroneja. Ja niitähän mää sain. Ja elämä helepottu taas seittemän minuuttia!

Näitä nimenomaisia makaroneja ollaan yritetty mainostaa ja kehua helppoudellaan pitkin sukua, mutta joka ikisen makaronilaatikon oon saanu itelleni syötäväksi ja oon tojennu, että oon varmaan tämän suvun ainua joka näistä tykkää :D joten en edes yritä mainostaa näitä kenellekkään, joten keitelkää te vain kymmenen minuttia makaroneja, mää oon siinä ajasa jo ehtiny syöjäkki ne ku mää teen pikoja!

Joulukuun eka!

Hän on täälä jälleen. Joulukuu. Vuoden hienoin kuukausi, mitä oon tänävuonna oottanu ku pikkulapsi konsanaan. Enkä vähiten siksi, että päätin viimeviikolla että mun 4kk karkkilakko loppuu joulukuun ensimmäinen. Menin lupaamaan äitille Ivalon reissulla että ollaan karkkilakosa vuojen verran. Mitä lähemmäs joulukuuta aika kävi, sitä varmemmaksi tulin siitä etten aio päästää tonttua tänävuonnakaan yhtään helpommalla, eli edelleenki tonttu saa joka aamu tuua mulle karkin! Jos kerta Aku Ankka pitää kummitätin sanoin tilata taloon niin kauon ku talon lapset asuu kotona, niin tontun käymisesä on sama homma (:

Ette usko miten hyvältä tuntu syyä enkelisuklaakarkki aamulla, neljän kuukauen kyseenalaisen karkkilakon jälkeen. Se oli parempaa ku koskaan! Kaunis kiitos tontulle siitä.

Ja tottakai tonttukarkkien lisäksi on myös perinteinen kaupasta ostettu suklaakalenteri. Koska olin myöhään asiasa liikkeellä, hienot oli kaupasta jo viety joten tyydyin siedettävään ulkonäköön, mutta väliäkö tuolla, parastahan on se että kalenterisa on luukut ja sisältä löytyy suklaata. Ootteko muuten koskaan aatellu, ettei mikään kaupasa ympärivuotisesti myytävä suklaa maistu joulukalenterisuklaalta?

Tänävuonna mulla oli myös hyvä tarkotus pistää blogin joulukalenteri pystyyn, mutta päätin etten sitä tee, viimeaikasta postausmäärää kahtoesa.. mutta yritän silti ryhdistäytyä, että seuraava postaus tulis kuitenki ennen jouluaattoa!

Ihanaa joulukuuta kaikille!

P.S: kai muuten tiesitte että mäkihyppykausi 2016-2017 on alakanu! ;)

Iskä on arjen sankari!

Iskä on se, joka puistelee maton, mitä pitkin päästäinen on kiipiämäsä, vain koska ite ei uskalla edes mennä samalle parvekkeelle pienen päästäisen kans. Iskä on se, joka pelottelee sujet myöhään illalla lenkkipolulta pois. Iskä on se, joka hakee lapsensa vaikka neljältä aamuyöllä kotiin, jos muuta kyytiä ei oo. Iskä on se, jonka kans on kiva ottaa pikku painimatseja aina sillontällön. Iskä on se, joka on laittaa aina muut ihtensä eelle, se joka heittäytyy maahan että muut saa laskeutua pehmeälle alustalle jos tipahtaa. Iskä on maailman paras asia <3

Hyvää Isänpäivää kaikille isille!

Puoli kolme..

Loman tietää siitä, että keskellä keskiviikkoiltaa voi saaja päähänpiston ja lähtä 90km päähän syömään pitsaa vetäen peräsään asuntovaunua. Loman tietää siitä, että lähtee lauantaina aamuyöllä puoli viis säkkipimiään leikkimään hippaa vain ettei väsy iske. Ja ennenkaikkia loman tietää siitä, että maanantaina herää puoli kolmelta ylös ja syö aamupalan neljältä iltapäivällä.

Koska tiiän saaneeni paljon järkyttyneitä ilmeitä viimesimmällä lauseella, selvennän asiaa hieman; nukuin viikonlopun aikana neljä ja puolituntia, valvoin enemmän ku osaan edes laskia. Niin ja kellojaki käännettiin, eli oikiasti valvoin vielä tunnin "ylimäärästä". 

Tulin huomanneeksi, että vaikka itellä on vielä tää viikko lomaa, sunnuntai on aistittavisa yöelämäsä hyvin selevästi. Jos lauantaina puolenyön aikaan apsilla on niin paljo väkiä ettei hampparityylistä ruokaa ehitä tekemään ollenkaan, ammotti koko paikka tyhjyyttä sunnuntaina samaan aikaan. Mutta enemmän menoa haittas kuolleelta tuntuva fiilis, neljän ja puolentunnin yöunien jälkeen.. ja univelat oli kertarysäyksellä nukuttu pois ku maanantaina tajusin herääväni puoli kolmelta. Hyvä yritys oli laittaa kello puoliltapäivin soimaan, ja kyllä mää siihen heräsin mutta aattelin vielä oikasevani hetken...se hetki kestiki sitte parituntia. 

Onnellinen syyslomalainen

Perjantaina oli viimenen päivä koulua ennen kahen viikon syyslomaa, joista jälkimmäinen viikko kulkee itsenäisen työskentelyn nimellä. Käytännösä siis kaks viikkoa lomaa, heh. Ja jos nyt eletään sunnuntaita, kaks yötä lomalla nukuttu, ja mun unirytmi on aivan päälaellaan. Koko viikon oon ollu ihan rättipoikkiväsyny ja kantanu leiriltä jääneitä univelkoja, ja nehän lähti heti kerralla ku eilen (lauantaina, ensimmäisenä syysloma-aamuna) heräsin vähää vaille puoli kaks. Ai että nautein siitä fiiliksestä!

pahotteluni etten oo silittäny housuja.

Tietyllä tapaa syksy on ollu raskas, kaikki on ollu uutta mutta myös huippukivaa, eikä vähiten siks että meijän luokka on aivan mahtava. Kuitenki koko syksyn on vain menny eteenpäin, eikä oo oikeen pysähtyny aattelemaan sitä, mitä kaikkia oikiasti onkaan tapahtunu. Mää oon ihminen joka tarvii asioitten käsittelylle aikaa ja haluan aina pienen pääni sisällä analysoija asioita yksikseni. Nyt tuntuu ihan huipulta heittää aivot pihalle, ja vain olla ja löhötä -koska loma.

Nää kaks lomapäivää oon todellakin menny aivot pihalla. En oo tehny mitään. Paitsi nukkunu. Nimimerkillä heräsin äskön parin tunnin nokosilta, joten tänäkään iltana ei nukuta. Nukkumisen lomalla oon syöny myös pitsaa. Eilen aamupalaksi, tänään aamupalaksi ja iltaruuaksi. Iltapalaksi voisin ehkä syyä jotain muuta ku pitsaa... (huomatkaa ettei mun aamupalapitsansyönti todellakaan oo ollu klo 08:00 :)) 

Eilen lähin käymään kavereitten kans ajelemasa, kotevuin kotiin kahen aikaan, pirtiänä ku peipponen. Joten loppupeleisä kello oli tänäaamuna puoli neljä ku aloin nukkumaan. Saa nähä mitä se huomenaamulla on ku nukkumaan alan.

Kaikin puolin erittäin rentoa syyslomaa kaikille, ja tsemppiä niille joilla alkaa koulu! (hei sisko)

Leirikooma

Tänä viikonloppuna oli pitkästä aikaa leiriviikonloppu, ja sunnuntain leirikooma on täälä jälleen. Fyysisesti oon niin kuolemanväsyny, että todellakin aijon nukkua vähintään 12h yöunet, mutta henkisesti olo on niin levänny, turvallinen ja hehkuva etten voi sanoin kuvata.

Oon ennenki hehkuttanu leirien yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja hehkutan sitä edelleen. Ikähaitari parista kuukauesta aina sinne toiseen ääripäähän, ja välimatkat Muoniosta Helsinkiin ja silti kaikki oli yhtä, yhtä suurta perhettä. Uusia ja "vanhoja" tuttuja, mutta yks iso perhe josa kaikki kuulu yhteen.

Koskettavat ja todella pysäyttävät todistukset siitä, miten pieni ja avuton ihminen on. Pursuan voimaa ja energiaa, vaikka samalla oon väsyneempi kuin koskaan. Aina niin mahtava nähä tää nuorisojengi joka on ihan uskomaton <3 oikiasti ollaan varmaan ihan hullu lapsilauma, mutta me kuulutaan yhteen, meistä loistaa sama valo ja meillä kaikilla on sama päämäärä. Mikään ei oo niin mahtavaa ku kuulua johonki tämmöseen porukkaan, ja vielä saa olla aivan oma ihtensä, pelkäämättä mitään. "Maailma on avoin, älä pelkää, vaan usko".

"Jeesus, Herrani, ei ole vartaistasi.

Elämäni saan ylistää rakkautesi ihmeitä.

Lohtuni, turvani, voimani ja linnani.

Suo, että saan vain sinua lakkaamatta palvoa.

Laulakaa Herralle, huutakaa, maa.

Kuninkaalle voima ja kunnia!

Riemuitsee vuoretkin ja kumartaa

äänesi kuullessaan.

Ilosta laulan, kun tekosi nään,

rakastan, iäti jään kiittämään.

Lupaustasi en voi verrata mihinkään"

Mies tekee työt, nainen hoitaa kodin

Meillä oli tänään koulusa äärettömän mielenkiintoset kaks tuntia miesten ja naisten välisistä sukupuolieroista. Siitä, miten miehet luokitellaan aina automaattisesti vahvoiksi, rohkeiksi, koviksi tekemään töitä ja toisinaan myös hyvin yksinkertaiseksi. Samaan aikaan naiset on syväanalyysejä tekeviä, kauneudesta, sisustuksesta ja ruuanlaitosta höpsähtäneitä hienotunteisia kotiäitejä jotka parkkeeraa auton vinoon parkkiruutuun. Miksi? Mistä nää oletusarvot johtuu?

Mää oon aina pitäny ihtiäni tietyllä lailla "poikatyttönä", joka vihaa vaalianpunasta, röyhelöä ja pitsiä. Pikkuautot on aina lapsena vieny voiton kaikista leluista, isoveljen kans oon kinannu kumpi saa ajaa rallia pleikkarilla ensin. Hevoset, tanssi, röyhelömekot tai muut tytöille perinteiset asiat ei oo ikinä kiinnostanu mua pätkääkään. Nimimerkillä oon elämäni aikana kerran koskenu hevoseen, enkä ikinä oo tanssinu, saati pukenu röyhelömekkoa päälleni.

Sen sijaan osalle tytöille on aivan yks lysti minkä merkkinen auto on alla sittekö 18 on mittarisa kunhan se vain on hienon värinen (hei sisko :D). Mulle taas värillä ei oo niin suurta väliä, vaan sillä mitä merkkiä kyseinen kottero edustaa ja ennenkaikkia minkälaiset vanteet menopelisä on! Mää oon bemarityttöjä, toisesta ja kolmannesta sijasta tappelee vahvasti audi ja märsyy. Koska minähän en millään ruppanalla aja, ihan niinkö jotku toiset tytöt ei voi lähtä ulos ilman meikkiä.

Koulusa pohittiin myös sitä, miksi miehet oletusarvosesti onnistuu aina ajamaan auton paremmin parkkiruutuun mitä naiset, ja vahvaksi veikkaukseksi saatiin että miehet vain yksinkertasesti ajaa autoa enemmän mitä naiset. Harjoitus tekee mestarin; mitä enemmän autoa ajaa, sitä paremmin sitä osaa ajaa, eihän siitä mihinkään pääse. Mää tiiän jo nyt, että mää tuun tykkäämään autolla ajamisesta ja mää tuun ajamaan paljon, enkä siis aijo jääjä yhtään häviölle tulevalle miehelleni autolla ajosta, ellei mun tuleva mieheni nyt satu olemaan rekkakuski joka ajaa tuhasia kilometrejä viikosa.

Lastenohjaajaksi opiskelevina pohittiin myös sitä näkökulmaa, miksi naiset jää hoitovapaalle useammin mitä miehet. Oletettavasti siksi, että nainen on kotiäiti ja mies tekee työt ja elättää perheensä. Mutta entä jos osat on toisinpäin? Onko nainen sillon huono äiti kun ei jää hoitamaan lapsia, ja mies on laiska tekemään töitä kun jää kotiin lasten kans?

Toki täsä tulee esiin se luontainen ero, mikä yleensä miesten ja naisten välillä on, naiset yleisesti ottaen tarvii enemmän rauhaa, hiljasuutta ja omaa aikaa samaan aikaan ku miehille on tuskaa istua sunnuntai kotona tekemättä mitään. En sano etteikö miehet tarvis omaa aikaa ja tilaa, mutta sitä ne saa yleensä sorvin ääresä, silläaikaa ku nainen tekee sisällä ruokaa.

Myös eri alat on hyvin sukupuolijakautuneita, enkä sano tätä vähiten siksi että meijän luokalla on yks lastenohjaajaopiskelijapoika. Kysykäähän puoliskoiltanne/ukeilta/isiltä/poikaystäviltä minkä ratkasun ne tekis autokauppaan astellesa jos valittavana ois naismyyjä ja miesmyyjä? Kumman puheille puoliskonne/ukkinne/isit/poikakaverinne menis halutesaan ostaa uuen auton. Paitsiettä, nyt täsä tulee se ristiriita että miksi se on aina oletusarvosesti se mies joka sinne autokauppaan menee..

Ehkä tää asia on plus miinus nolla. Samaan pisteeseen päätyy aina, vaikka kuin tätä asiaa pyörittelee. Miehet on kovia tekeen töitä, ne on ruumiinrakenteeltaan vahvoja ja ne osuu Prisman parkkipaikalla parkkiruutuun, kun taas naiset on päinvastasia. Erot on osittain luontaisia, osittain vain tapojen aikaansaamia oletuksia, ihminen on joko mies tai nainen, eikä vain pelkkä ihminen. Mutta silti pitää muistaa, että miehetkin saa itkiä ja naiset saa mennä autokauppaan kahtomaan autoja vain koska autot on kivoja.

Mukavaa maanantaita!

Lokakuusi lensi jo pihalle

Hyvää lokakuun toista iltaa talosta, josa on tälle lokakuulle ollu jo lokakuusi, mutta joka on myös lentäny jo pihalle. Mun ja Vimpan vaivalla eilen hakema lokakuusi (lue: kävelin autotallin taka ja sahasin käsisahalla ensimmäisestä vastaantulleesta, noin mun mittasesta kuusesta latvan pois. Alaosa töröttää vieläki autotallin takana) ja maljakko mihin lokakuusi iskettiin, oli ilmeisesti kärsiny jonkuasteisesta yhteistyökriisistä yön aikana. Äiti kun oli kuullu räsähyksen yöllä ja aamulla olohuoneesa oli ollu vastasa maljakollinen vettä lattialla ja kuusi siinä koristeena päällä. Edes kuvaa en ehtiny ottaa koko kuusesta. Mutta jokatapauksesa meillä oli melkein kellonympäryksen lokakuusi tänäkin vuonna!

Syyskuu oli ja meni, ihan liian vähällä postaamisella. Intoa ei vain oo ollu blogata, mielummin käperryn koulun jälkeen kummilta saatuun pöllövilttiin ja otan pienet (2-4h) päiväunet (: mutta eikös lapsen piä nukkua että jaksaa? Nii mää oon oppinu.

Ensimmäiset takasa paistetut makkarat, ja myöskin ensimmäinen takkailta tälle syksylle on testattu ja hyväksi havaittu, Loirin joululauluja kuunnellesa. Miten paljon ihmislapsi voi oottaa joulua saapuvaksi jo lokakuusa?

eti kuvasta kissa :D

Hyvää lokakuuta kaikille! Mulla viikko alkaa mainiosti heti puoli yhentoista aamulla. #nautin

Bongasin rajajääkärinsiivet!

Mää oon ihminen, jolle tulee aina aika-ajoin ihan kamala armeijafiilis. Halu päästä armeijaan tai halu edes nähä kurkkusalaattimiehiä. Tosin jälkimmäinen ei helpota mun armeijafiilistäni kyllä yhtään. Mun yks suurimpia unelmieni täyttymyksiä on joskus kokea se tunne, kun saan lähtä armeijan porteista ulos siviileisä tajuten, että mää oon käyny armeijan. Miettikää kuin hienolta se tuntuis! 

Jos puhutaan urheilusta, en koe olevani isänmaallinen. Niitä lajeja on hyvin hyvin vähän, misä toivon Suomen pärjäävän. Mutta jos aatellaan muuten elämää, oon ihan älyttömän isänmaallinen ihminen! Eikä vähiten siksi, että minusta puheet siitä, että armeija pitäs olla kaikille miehille vapaaehtoista on aivan huuhaata. Ei. Ei näin. 

Jos armeija ois kaikille miehille vapaaehtoista, kuka 19 kesänen poika, opiskelunsa just päättäny, menee vapaaehtosesti leikkaamaan tukkansa kaljuksi ja pukemaan kurkkusalaatit päälle ja ryömimään mehtään? Empä usko että kovin moni. Kuka sitte puolustaa tätä isänmaata tosipaikan tullen? Ei liene kenellekkään uus tieto, että viimesimmät sodat misä Suomi on taistellu, on taisteltu todellisella alivoimamiehityksellä vastustajaan nähen. Mistä sitte saajaan maan puolustajia tosipaikan tullen jos kukaan ei oo käyny koko armeijaa nykynuorista? 

Meijän luokalta oon bongannu monta maastokuvioista takkia, mutta silti oon saanu kamalan hämmentäviä katseita ku oon sanonu unelmani olevan työ armeijan kurkkusalaateisa. Minusta vähän ristiriitasta. Toki ristiriitasta on myös se, että minkä ihmeen takia mää opiskelen lastenohjaajaksi jos unelmani on olla armeijasa töisä..?

Olin eilen piitkästä aikaa siskon kans soppailemasa (ja syömäsä subwaysa vain koska subi on paras!), ja sanoin haluavani maastokuvioiset farkut mitä oon halunnu jo monta vuotta. Mutta en halua niitä siksi, että ne on hienot, haluan ne siksi, että mulle ne ois niin paljon muutakin kuin vain hienot kangaslipareet paljaitten jalkojen peittona. 

Samaisella eilisellä soppailureissulla näin viis lomille tullutta kurkkusalaatteihin pukeutunutta nuorukaista. Näistä viiestä yks oli urhea armynainen, loput kaljupäisiä miehiä joista yks kanto kultasen karhunpään koristamaa barettia ja rajajääkärinsiipiä. Arvatkaapa meinasinko tiputtaa pehmikseni maahan ja juosta rajajääkärisotilaan perään vain kysyen, saisinko ottaa kuvan maihareista. Mutta ei, en tehny sitä, äiti on kieltäny mua tekemästä tuota :D 

Armeija on se mihin mää haluaisin niin kovasti vielä joskus, ja toivon sinne joskus pääseväni. Kurkkusalaattiasut on vaatetus, joka saa minut aivan sekasin vain koska armeija on se juttu. Isänmaata pitää kunnioittaa, jokainen omalla tavallaan, mutta sitä, eikä veteraanien uhrausta tämän maan puolesta ei saa koskaan unohtaa!

Mun sydän pomppas kurkkuun

Kuvittele se tunne, ku eellisenä iltana on kilometrin pääsä tehty susihavainto. Seuraavana iltana meet äitin ja Vimpan kans lenkille, Vimpasta tulee kotimatkalla aivan vauhko, kulkee nuuskien tietä ristiin rastiin, vetää ja haukkuu. Tekee jotain, mitä ei oo koskaan ennen tehny. Heti heräs ajatus, että joku täsä tiellä on menny, mutta en jaksanu aatella asiaa sen syvällisemmin.

Pari tuntia tämän lenkin jälkeen, noin puoli kymmenen kieppeillä, lähet hakeen kissaa ulkoa. Ulkona on pimiää, sytytät ulkovalot, otat ohtalampun kaapista, avaat ulko-oven, saat toisen jalan laitettua ulos portaille, ja kuulet jostain, aivan liian läheltä kuuluvaa läähätystä. Ihan niinkö hengästyneen koiran nopiaa läähätystä. Täsä vaiheesa mun aivot meni toimintakyvyttömäksi, menin ihan paniikkiin, aloin vetään ovea kiinni minkä ehin, kenkä jäi oven väliin enkä saanu ovia kiinni. Paniikisa potkasin kengän ulos, ja vejin oven niin äkkiä kiinni ku paniikin, shokin ja kauhun sekasisa tunteisa sen vain ikinä voi tehä. Toisinsanoen tein sen siis salamaaki nopiampaa, sittekö vihon viimein sain sen kengän sieltä oven välistä pois, minkä pois ottaminen tuntu ikuisuuelta.

Pari sekuntia kahtoin järkyttyneenä oven läpi ulos, en nähny mitään. Menin sanoon äitille joka pesi hampaita. Äiti tuumas "no eikä sielä mitään oo. Ootappa nii mää tuun ihan kohta näyttään sulle valoa nii saajaan kissa sisälle". Äiti otti lampun, meni portaille ja valotti iskän hengenvaarallisen kirkkaalla taskulampulla mehtään. Mitään ei näkyny eikä mitään kuulunu. Äiti huuteli ja yritti karkottaa maholliset otukset pois, eikä äiti aluksi meinannu edes uskoa että mää muka oikiasti mitään oisin kuullu. Menin hakemaan kissaa, joka ei tullu häkin ovelle oottamaan, minkä se aina tekee. Kissa meni makaamaan häkkiin heinien sekaan ja mun piti sieltä se käyä hakemasa ja kantamasa sisälle. Äiti höpötti taskulamppu käesä ja valotti edelleen mehtään ja puhisi "täälä mitään läähättävää koiraa oo". Lähettiin sisälle päin. Ulko-ovi oli jo auki, ja äiti oli jo oven kynnyksellä menosa sisälle ja mää olin kissa sylisä heti sen selän takana. Yhtäkkiä kuulu jostain hyvin läheltä kahinaa ja jotain muuta ääntä mitä en sanoin osaa kuvailla. Menin taas ihan paniikkiin, kuten myös äiti, pukkasin äitin ovelta ja huusin "mene jo!" ja nakkasin sylisä rääpivän kissan sisälle ja vejin oven peräsäni kiinni vielä nopeampaa mitä ensimmäisellä kerralla. "Mikä se oli??" "Emmäätiiä, mutta joku sielä on, määhän sanoin että sieltä kuulu ääntä!"


Heti tämän jälkeen Vimpa alko haukkumaan autotallin taka. Valotettiin parvekkeelta lampulla mehtään mutta mitään ei enään tietenkään näkyny. Myöhemmin samana iltana oli taas kilometrin pääsä tehty havainto yksinäisestä juoksevasta sujesta.


Se, mikä meijän pihalla oli ja mikä sielä ääntä piti, ei tiietä koska jälkiä eikä ite otusta ei nähty, mutta mitä todennäkösemmin se on ollu iso paha susi joita tääläpäin tuppaa liikkumaan. Ja nyt mää myönnän, että tämän illan jälkeen mua alko oikiasti pelottamaan sujet. Kirjotin joskus edelliseen blogiin postauksen petojen aiheuttamasta hysteeriasta, ja vaikka oon sujen ite auton ikkunasta reilu puolivuotta sitte nähny, ei sekään lisänny mun hysteeriaa niitä kohtaan. En oo jotenki osannu vain aatella että ne nyt oikiasti tulis ja jotain tekis. Mutta nyt tajusin että ne voi jotain ehkä tehäkki. Jos ei muuta nii ainaki säikyttää niin, että sydän pomppaa kurkkuun.

Joten oikein lämpimästi tervetuloa meille iltakahville! Koskaan ei tiiä mitä pihalla tulee vastaan :) ja haimpa muuten tänään kissan sisälle ennen pimiän tuloa....

Maanantai taas..

Siitä tosiasiasta ei pääse mihinkään, että aina on maanantai ja joka kerta viikonloppu on liian lyhyt. Vaikka vielä tänäsyksynä ei oo tullu mitään ylitsepääsemätöntä sunnuntai-iltamasennusta, mikä on viimeset yheksän vuotta tullu joka sunnuntai-ilta vain siitä että huomena on maanantai ja viis pitkää koulupäivää taas eesä. Maanantai vain on aina, eikä se todellakaan luokittaudu mun lemppariviikonpäiväksi, vaikka en mää toisaalta tiiä miks en siitä tykkää.

Viikonlopun vietin oikein iisisti, tuntu että mun sosialisoituminen hipo maksimeja ja kaipasin vain rauhaa, hiljasuutta ja sitä ettei kukaan sano, puhu, kysy tai käske tehä mitään. Ja siksi nappasin eilen Vimpan talutushihnaan ja lähin mehtään. Ja jälleen kerran totesin, ettei ihmislapsella oo maan päällä parempaa paikkaa ku luonto misä saa kuunnella maailman hienointa ääntä; hiljasuutta.

Nyt istun sängyllä, suihkusta tulleena peittojen sisällä, kissa lämmittää mun jalkaa ja kehrää tasasemmin mitä taustalla soiva Spotifyn satunnaistoistolista. Tekis mieli hakia kaikki talon peitot, laittaa silmät kiinni ja herätä aamulla. Tai oikiasti ei tekis mieli herätä aamulla, mutta pakko mikä pakko. Vaikka eihän mun oikiasti oo ees pakko nousta kouluun ;)

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

Mökkikauenpäätösviikonloppu

Tänäviikonloppuna päätettiin mökkikausi ja mää päätin sen osaltani hyvin erilaisisa tunnelmisa mitä aikasempina vuosina. Olin viettämäsä viikonloppua 117 ihmisen joukosa, hälinäsä ja metelisä perheleirillä omalla koululla. Hassua, että koulusta saa yhtäkkiä aikaan leiripaikan, eikä sitä tuu ees aatelleeksi että tää on mun tämänhetkinen koulu.

Meille sanottiin heti perjantaina ennen leirin alkua motivoivat alkusanat; me ollaan kaikki sunnuntaina ihan rättiväsyneitä ja kaikkemme antaneita mutta tästä tulee silti hieno leiri! Ja voin luvata, että nuo sanat pitää paikkaansa enemmänki ku hyvin. Mää annoin kaikkeni mitä minusta lähti, mutta vastavuorosesti sain myös niin paljon itelleni tältä(kin!) leiriltä, ja oon kiitollinen joka hetkestä vaikka väsy on sanoinkuvaamaton. Nimimerkillä kello on vartin yli neljä, tulin just suihkusta ja harkihen vakavasti meneväni tämän postauksen jälkeen yöunille.

Jos leirin kokonaisvahvuus on 117 päätä, ei liene kenellekkään yllätys että ääntä, itkua, huutoa, naurua, kinaa ja kolisevien päitten ääniltä ei voinu välttyä, ei ennenkö lapset oli illalla menny nukkumaan ja isosten oma aika alko, mutta seki oli lähinnä sitä että kaikki nuokku penkisä silmät ristisä. Mutta silti en valita! Tää viikonloppu oli mainio! Hienoin isoskokemus tähänmennesä! Ja kai se isosen elämään kuuluu että on neljän jälkeen päivällä valmis menemään nukkumaan sunnuntai-iltana..

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja nauttikaa siitä, että ootte (toivottavasti) nukkunu viimeyönä kunnon yöunet! ;)