Viikon 22. viimenen arkipäivä

Täälä hän jälleen on, kesä ja kärpäset. Vaikka mulla on jo viikon ollu loma, eikä ilmat kovin kesäset oo, niin totuus on että tänään alkaa kesä. Tänään on se aina yhtä virallinen toikkarinjakopäivä vaikka oman toikkarini sain jo viikolla postisa. Tänään loppuu koulut ja alkaa kesä. Tänään päättyy rytmit ja aikataulut, tänään on juhlapäivä.

Mää oon ollu jo viime perjantaista asti lomalla, mutta valitettavasti täytyy sanua rytmin olevan todellaki mitä on, kun elää duraselpupun kans joka herää aamulla kuuelta on turha toivo kuvitella ees salaa mielesä saavansa nukkua kahteen asti..

Bongasin Puron varresta mulle nakatun kesälistahaasteen ja mietin pitkään, mitä ihmettä kirjottasin kyseiseen listaan. Tavallaan tiiän kesästä tulevan samantyylisen ku aiemmistaki, mutta samalla tiiän siitä tulevan täysin erilaisen. Enkä tiiä mitä erikoisia toiveita kesälle listaisin, extemporesunnuntaiajelut ois kivaa piristystä ja samoin valvominen siihen asti että iskä nousee aamulla töihin. Eli samanlaista, mutta erilaista kuin ennenki. Nähtäväksi jää, mitä kesä tuo tullesaan.

Onnea valmistuneille ja koulunsa päättäneille ja hyvää kesää kaikille! (:

Äitienpäivä

Tänään on monella tapaa erikoinen päivä. Tänään on päivä, jollon melkein kolmen kuukauen blogihiljasuus päättyy. Tänään on päivä, jollon sain moneen viikkoon (kuukauteen) nukkua aamulla niin pitkään ku unta riitti. Tänään on päivä, jollon mun nenä on tukosa, kurkku kipiä ja posket täynnä räkää, kiitos alkavan siitepölykauen. Ja ennenkaikkea tänään on päivä, jollon juhlitaan äitejä, niitä, ketä ilman maailmasa ei muitakaan ihmisiä ois <3

Oon saanu hyvin monelta kommenttia viime kuukausina siitä, ettei blogi päivity. Koneen avaaminen ja kirjottaminen on tuntunu vain ihan turhalta, ajanhukalta, tyhjänpäiväseltä ja kaikelta muulta ku tarpeelliselta. Ja voin taata, että tähän mulla on teille erittäin hyvä selitys:

Tässä hän on, puuttuva toinen puoliskani joka tupsahti hetkesä rinnalleni. Se, joka puhuu munki puolesta, se joka tekee asiat ennenkö ehin ite ees aatella toteuttamista. Se joka laittaa kinkun ja juuston leivälle väärinpäin. Se, joka on erilainen ku minä, mutta silti ihan yhtä pöljä ja kuitenki ihan samanlainen ku minä. Ja se joka on viimekuukausina herättäny minut joka sunnuntaiaamu ennen kukonlaulua...

Oon sanonu varmaan kolmen edellisen postauksen lopusa että ryhdistäydyn blogin kans, mutta joka kerta postausväli on vain pitentyny. Tälläkertaa yritän oikiasti ryhdistäytyä, kaks viikkoa on kesälomaanki aikaa ja sitte mulla on aikaa postata. Tai ainaki teoriasa pitäs olla, käytännöstä en tiiä.. mutta nyt meen jokatapauksesa ryhdistäytymään, ja syömään äitienpäiväkakkua josta ei tullu semmosta, mitä oisin halunnu mutta moni kakku päältä kaunis.

Huippua äitienpäivää kaikille!

Onko tää totta? -kiitän!

Jos mää joskus oon salaa toivonu tulevani kuumeeseen että saisin vain maata sängysä ja nukkua, on mun käsitykseni tälläviikolla selvästi muuttunu kuumeesa olemisesta. Tai sitte en oo vain yksinkertasesti ollu aikoihin kunnolla kuumeesa ku oon kuvitellu kuumeen olevan vain ihanaa nukkumista tunnista toiseen. Tai sitte aika vain kuultaa muistot..

Keskiviikkoa vastainen yö oli karsein pitkään aikaan. En oo edes tienny että niinki huomaamattomat ruumiin osat ku posket, voi olla ihmislapsella niin karsian kipiät, että sama miten päin oot niin nukkumaan et pysty. Tai jos pystyt niin ehkä tunnin ja sitte oot vähintään saman ajan taas hereillä.

Posket oli ja meni mutta kuume huiteli lähellä 39, pää oli töhö ku mikä, silmät oli niin sairaat ku vain voi olla, ruoka ei maistunu ja maha oli tyhjä, väsytti mutta silti ei ollu yhtään niin sanottua että uni tulee.

Eilen MM-sprinttejä kahtoesa uskoin kuumemittarin olevan toiminnasa ku enään se ei näyttäny sitä samaa 38.6 lukemaa minkä kohalla se oli koko päivän aina alkanu piippaamaan. Kerran taijettiin tosin päästä jopa 38.7.. nii ja lääkkeitähän tämä tyttö ei syö.

Ja voitteko kuvitella sitä fiilistä ku heräät aamulla (ennen puoltapäivää on kovasti vielä aamua!), ja tunnet olos epätodellisen terveeksi, tunnet että ei oo kuumetta, pää ei oo töhö ja elämä tuntuu olevan taas mallillaan ja jaksat aatella jopa jotain järkevämpääkin ku sitä, näkeekö sokeat unia.

Mutta edelleen oon sitä mieltä että kestän siltikin mielummin tätä vaikka kokonaiset seittemän päivää viikosa, mitä päivän oksennustauisa. Ehkä hullua, mutta silti. Eiköhän se tästä. Sain Instagramin kuume laskee -kuvaan kommentin että lauantaina lähetään sitte paistamaan makkaraa että ois viisainta olla kunnosa sillon, joten ilmeisesti käskyä on toteltava. Parhaani ainaki yritän!

Pitkä aamu

Lomalla ollesa mietin monesti, miksei maanantait vois olla myös arkena yhtä mainioita päiviä. Mun aamu alko tänään kuuen jälkeen. Uskokaa tai älkää, mutta mulle nakitettiin Vimpan aamulenkitys sillä verukkeella että oon lomalla ja saan mennä sen jälkeen takasin nukkumaan..

Olin nukkunu neljä tuntia ennenkö äiti herätti minut lenkille possupojan kans joka haukku jo täysin malttamattomana kuuelta häkisä energiaa pursuten. Puin hupparin päälle ja collarit jalkaan ja mietein, etten ikinä tuu aikuisena hommaamaan koiraa jos mun pitää aina hoitaa aamulenkit. Mutta kaippa se piristi, vielä enemmän piristi aamusuihku lenkin jälkeen ja kaikkein eniten piristi ajatus siitä että sain vetää yöpaijan takasin päälle ja kömpiä takasin nukkuun, samaan aikaan ku äiti lähti töihin.

Avasin silmäni kahentoista aikaan, kävin syömäsä veljen tekemää makaronilaatikkoa (joka on muuten hyvää!), ja menin takasi sänkyyn heräilemään. Se herääminen kestiki sitte melkein viis tuntia. Äiti tuli töistä kotiin, niin päätin että ehkä ois aika nousta ylös. Mikä on parempaa ku vain löhötä sängyllä, kuunnella hiljasuutta, maata lämpimän peiton alla ja asetella tyynyt mukavasti, tuijottaa kattoa ja parantaa maailmaa. Ja tietenki snäppiä kavereille jotka istuu koulusa :) hei sisko!

Hengisä ollaan

Hellurei taas näin viien viikon jälkeen. Melkein viis viikkoa meni ilman postauksia ja samaset viis viikkoa meni onneks nopiaa työharjottelusa ja nyt se on ohi! Mikä vapauden tunne eilen oli ku kolmen jälkeen astelin päiväkojin ovesta ulos, aurinko paisto ja tiesin että nyt tämä on ohi ja mää selvisin siitä. Moni on kyselly fiiliksiäni ja sanotaanko niistä sen verran rehellisesti etten yhtenäkään aamuna en lähteny töihin "jes ihana päästä taas päiväkotiin" -fiiliksellä, joka aamu vain laskin että montako päivää vielä..

Nyt se on ohi, ja tää vapauden tunne on lähes yhtä hieno ku päivänä jollon pääsin ysiltä ja pakollinen koulu oli lusittu. Tunnen saaneeni elämäni taas takasi, enään ei tarvi nukkua kymmenen tunnin yöunia, iltoihin tulee siis huomattavasti enemmän aikaa, ja ah tätä energian määrää!

Tänään kävin testaamasa kestohanget Vimpan kans, sen jälkeen ku äiti oli herättäny minut yheltätoista syömään ja alas mennesä tajusin sen kaiken olleen unta.. menin takasi nukkumaan, nukuin kissan kehräystä kuunnellen pari tuntia ja lähin ulos. Ekaa kertaa viien viikon jäläkeen jaksoin raahata ihteni vapaaehtosesti ulos. Aurinko, luonto ja koira. Parasta! Illalla saan nähä vielä mahtavia ystäviä ja seuraavat kolme viikkoa on koulusta vapaata! Elämäni hymyilee, toivottavasti sunki :)